A:sta ö:hön Muumien matkassa:
#MoominABC-näyttely
Kuvituksia, sanataidetta ja tunteita
Järjestä oma näyttelysi tulostamalla julisteet ja ottamalla käyttöösi laatimamme pedagoginen aineisto!
A:sta Ö:hön Muumien matkassa -hanke on antanut uuden elämän Tove Janssonin kuvituksille ja synnyttänyt aivan uusia muumitarinoita. Nykykirjailija Paula Nivukoski on kirjoittanut Toven rakastettuja hahmoja ja maailmaa kunnioittavia muumikertomuksia, joiden kuvitukset ovat Toven käsialaa. A:sta Ö:hön Muumien matkassa on useamman kirjan hanke, jonka ensimmäinen osa, Onnelliset aakkoset, julkaistiin alkuvuodesta.
Muumien ja Kustannusosakeyhtiö Otavan koostama julistenäyttely koostuu yhdeksästä julisteesta, joissa Toven piirtämät kirjaimet ja kuvitukset on yhdistetty uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Näyttelyn tarinat perustuvat Onnelliset aakkoset -kirjan kertomuksiin.
Kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja Toven tarinoissa Muumilaaksosta ja sen asukkaista. Pikku Myy on usein – mutta ei tokikaan aina – vihainen, eikä hän suinkaan ole ainoa. Muumilaaksossa on paljon syitä iloon, mutta yhtä lailla siellä on myös pelkoa aiheuttavia asioita. Läsnä ovat sekä huoli ja pettymys että eteenpäin vievä seikkailunhalu ja kaipuu.
Miten haluamme, että meitä lohdutetaan? Mikä auttaa, kun vihastumme? Missä voimme hyvin?
’’…luulen, että nuori lukija usein lumoutuu siitä, mitä ei sanota ääneen ja mikä on verhottu valepukuun. He tahtovat ehkä itse kehitellä ajatusta eteenpäin tai pikemminkin tunnetta – kenties epämääräisesti, mutta juuri siten ulottuvillansa kaikki mahdollinen ja mahdoton.’’
Tove Jansson novellissa Kavala lastenkirjailija, Bulevardi ja muita kirjoituksia, 2017
Olemme luoneet tunteita käsittelevän pedagogisen aineiston Onnelliset aakkoset -kirjasta valittujen tekstien pohjalta. Pedagoginen aineisto on suunnattu 6-10-vuotiaille lapsille ja perheille. Aineiston voi tulostaa tästä.
Voit tulostaa julisteet ja ripustaa näyttelyn esimerkiksi luokkahuoneeseen tai kirjastoon. Ilmaiset julisteet ovat kooltaan A4 ja A3. Näyttely on saatavilla erilaisilla kuvituksilla myös ruotsiksi. Kannustamme yhdistämään kieliversiot kaksikielisen kokonaisuuden luomiseksi.
Korkealaatuisia julisteita koossa 50cm x 70 cm voi tilata ottamalla yhteyttä Jenny Ingmaniin: jenny.ingman@moomin.com.
Jos jaat valokuvia näyttelystänne sosiaalisessa mediassa, voit käyttää #MoominABC-aihetunnistetta – haluamme mielellämme nähdä jokaisen näyttelyn!
Kiertävä näyttely
Elokuussa 2021 A:sta Ö:hön Muumien matkassa – kiertonäyttely avaa ovensa Helsingin Akateemisessa Kirjakaupassa.
Näyttely koostuu kolmesta erillisestä moduulista 7.5m2, 5.2m2 ja 4.9m2 -kokoisina. Se sopii hyvin kirjastoihin, kulttuurikeskuksiin, messuille ja museoihin.
Näyttely perustuu Otavan uuteen Onnelliset aakkoset -kirjaan, ja pedagoginen aineisto keskittyy julistenäyttelyn aineiston tavoin tunteisiin.
Onko sinulla kysyttävää tai haluatko varata näyttelyn? Ota yhteyttä All Things Contentiin, Johanna Stenback johanna.stenback@atcontent.fi.
Tekijänoikeus © 2021 Moomin Characters Oy. Moomin Characters Oy omistaa kaikki oikeudet kaikkiin teksteihin ja kuviin.
Juliste lukemisen tärkeydestä useilla eri kielillä
Osana A:sta Ö:hön Muumien matkassa -hanketta on lisäksi laadittu esimerkiksi kirjastojen ja muiden yleishyödyllisten toimijoiden vapaaseen käyttöön perheitä lukemiseen kannustavia Muumi-julisteita. Julisteet löytyvät seitsemällä eri kielellä: suomi, ruotsi, pohjois-saame, englanti, viro, arabia ja venäjä. Julisteita saa vapaasti tulostaa tai painattaa sekä laittaa esille kirjastojen tai yhteistyökumppaneiden tiloihin. Niissä on teksti ”Luetaan yhdessä, kasvetaan yhdessä”.
Julisteita on ollut työstämässä myös Seinäjoen kaupunginkirjasto, jolla on valtakunnallinen erityistehtävä lasten ja nuorten lukemisen ja lukutaidon edistämisen tukemiseksi kirjastoissa. Myös Rovaniemen kirjastoon kuuluva Suomen saamelainen erikoiskirjasto osallistui julisteiden tuottamiseen.