”Elokuva, joka rakastaa katsojaansa” – TOVE-elokuvan ohjaaja Zaida Bergroth kertoo, miten elokuva syntyi

Elokuvan teemoista: ”En halunnut tehdä fanielokuvaa”

Miltä sinusta tuntui ohjata maailman ensimmäinen elokuva Tove Janssonista?

Tuottaja Aleksi Bardy pyysi minua mukaan hankkeeseen keväällä 2017. Olin totta kai valtavan onnellinen ja otettu tällaisesta mahdollisuudesta, mutta samaan aikaan olin huolissani siitä, että jäisin liian etäälle ja etten onnistuisi tekemään oikeutta Tovelle. En halunnut tehdä fanielokuvaa, ja olin huolissani että elokuvasta tulisi ulkokohtainen. Minun piti löytää oma reittini Toven luokse; liiasta ihailusta piti päästää irti ja löytää jokin tarpeeksi vahva, henkilökohtainen yhteys elokuvan teemoihin. Pikku hiljaa sitten lukemalla elämäkertoja Tovesta ja Vivicasta, katsomalla dokumentteja, lukemalla Toven kirjeitä, novelleja, romaaneja, kuuntelemalla samaa musiikkia kuin Tove ja istumalla Ylen arkistossa, aloin saada jostain tartuttavasta kiinni. Elokuvan teemat alkoivat tuntua henkilökohtaisilta ja tärkeiltä – sellaisilta että osaisin itse niistä kertoa. Tässä kohtaa innostus alkoi sitten kasvaa eksponentiaalisesti.

Kerroit taannoin Helsingin Sanomille, että halusit löytää elokuvaan “särön, joka inhimillistää ihmisen menestystarinan takana”. Mitä löysit?

Löysin ihmisen, joka tasapainoili rakkauden ja vapauden vaateiden kanssa ja joka poltti itsensä suurten rakkauksien kanssa. Ihmisen, joka ymmärsi muita niin hyvin, että omat rajat saattoivat jäädä vetämättä. Taiteilijan, joka oli lahjakas ja kunnianhimoinen, mutta joka epäili itseään. Löysin elämäkerroista ja Toven omista teoksista ja kirjeenvaihdoista ristiriitaisen, inhimillisen ihmisen, ja työskentelyssämme Alma Pöystin kanssa pyrimme säilyttämään tämän rikkauden, tämän ristiriitaisuuden.

”Löysin ihmisen, joka poltti itsensä suurten rakkauksien kanssa.”

Mitkä ovat elokuvan pääteemat ja mikä niistä tekee kiehtovia?

Elokuvan teemat pyörivät vapauden ja rakkauden ympärillä. Minua kiehtoi Toven pyrkimys pysyä vapaana ja itsenäisenä niin taiteilijana kuin rakkaussuhteissaankin. Nuoren Toven pyrkimys hallita tunne-elämäänsä, jotta voisi rauhassa keskittyä taiteilijanuraansa, oli minusta kiinnostava. Myös pelko epäonnistumisesta taidemaalarina on läsnä elokuvassa. Tuntui tärkeältä pyrkiä laajentamaan kuvaa tästä legendaarisesta taiteilijasta, ja ajattelin että juuri näiden inhimillisten säröjen avulla se onnistuisi.

Elokuvassa kuvataan myös tunteiden maailmaa. Miten tämä näkyi ohjaustyössäsi?

Kyllä, tarkoitus oli päästä nimenomaan mahdollisimman lähelle Tovea, saada häntä alas jalustalta meidän tavallisten kuolevaisten joukkoon ja antaa katsojille mahdollisuus eläytyä hänen elämänvaiheisiinsa. Puhuimme tästä paljon Alman kanssa, ja tulimme siihen tulokseen, että parhaiten kunnioitamme kohdettamme, jos laitamme itsemme henkilökohtaisesti peliin. Eli pyrimme tekemään kaiken mahdollisimman rehellisesti itsemme kautta, avoimesti ja ilman suojauksia. Harjoittelimme Alman kanssa paljon, myös niin että kuvaaja oli mukana, jotta myös Alman ja kuvaajan suhteesta muodostuisi mahdollisimman lämmin ja pääsisimme tätä kautta ihan konkreettisestikin mahdollisimman lähelle. Alma on upea näyttelijä ja hänen kasvonsa ilmaisevat paljon – halusin ehdottomasti hyödyntää tämän elokuvassamme.

Elokuva keskittyy paitsi Tove Janssoniin, myös Vivica Bandlerin ja Atos Wirtasen kuvaukseen. Mitä halusitte nostaa heistä esille?

Pyrimme kuvaamaan kaikki mahdollisimman elävinä, monikerroksisina henkilöinä. Henkilöiden määrittymiseen vaikuttaa tietysti roolitus hyvin vahvasti, sekä myös se, että Vivica ja Atos kuvataan nyt ennen kaikkea Toven silmin, he ovat Toven tarinan henkilöitä – omissa elokuvissaan heillä olisi luonnollisesti enemmän tilaa. Atoksen hahmossa minulle oli tärkeää herkkyys ja humaanius. Minua kosketti Atoksen tunnustus Tovelle näiden suhteen jälkeen; hän kertoi olleensa nuorukaisena liian herkkä ja tunteellinen, ja tämän takia kieltäneensä itseltään myöhemmin ”turhat primitiivitunteet”. Tämä oli minulle avain Atoksen hahmoon, ja Shanti Roney sai juuri tästä mielestäni hienosti kiinni.

Vivican hahmoon halusin saada voimaa, syvyyttä, dominanssia. Hän oli kunnianhimoinen, älykäs ja pysäyttämätön, hän saattoi olla loistava ja lojaali ystävilleen, mutta myös halutessaan raaka ja pompotteleva. Elokuvan kohtaus, jossa Tove pitkästä aikaa näkee Vivican tanssivan pariisilaisessa baarissa, oli itselleni yksi olennaisimmista kohtauksista tunnetasolla. Tove jo tietää, ettei saa Vivicalta toivomaansa, mutta jokin Vivican voimassa vetää häntä puoleensa. He tunnistivat toisissaan jonkin tasavertaisuuden, oli se sitten älyllistä kohtaamista tai jotain suurta yhteisymmärrystä, mutta tuntui tärkeältä antaa tilaa myös seksuaaliselle vetovoimalle. Kyseessä oli ehdottomasti suuri rakkaus.

Lavastaja Catharina Nyqvist Ehrnrooth teki loistavaa taustatyötä mitä ateljeejuhliin tuli ja löysi Toven ja Vivican valmistamaa materiaalia eri juhliin – voin vakuuttaa että hipat olivat vähintään yhtä vauhdikkaita ja epäsovinnaisia kuin miten niitä elokuvassa kuvataan!

Samastutko itse jollakin tavalla siihen Toveen, joka elokuvassa nähdään? 

Samastun, ja ilokseni olen ymmärtänyt että yleisö eläytyy myös näihin Toven elämänvaiheisiin voimakkaasti. Olen melko vakuuttunut siitä, että Tove Janssonin hienolle perinnölle tekee vain hyvää, että teemme hänestä näitä elokuvia ja näytelmiä. Toven legenda kyllä kestää tämän, ja parhaimmillaan kuva hänestä vain laajenee.

Uskon että Toven pyrkimys yhdistää kunnianhimoinen taiteilijanura ja silti saada rakkautta elämäänsä resonoi yhtä vahvasti nykyäänkin, samoin kuin pelko epäonnistumisesta ja rakkautta vaille jäämisestä.

Elokuvan saamasta palautteesta sekä elokuvan tehneestä tiimistä

Elokuvan ensi-illassa työryhmästänne näkyi selkeästi se, että teistä muotoutui elokuvanteon yhteydessä tiivis ja lämminhenkinen tiimi. Millainen merkitys tällä on ollut lopputuloksen kannalta?

Uskon että sillä on paljon merkitystä. Kuvaaja Linda Wassbergiä kutsuin salaiseksi aseekseni, johon Linda aina nauroi, että ehkä ei niin salainen. Mutta meillä oli onnea mukana tämän ryhmän muodostamisessa. Meidän oli helppoa rakentaa sekä visuaalista maailmaa että hakea oikeaa tapaa katsoa tähän elokuvaan. Sekä Lindan että lavastaja Catharinan kanssa istuimme loputtomasti ja keskustelimme, tutkimme eri kuvamateriaaleja, teimme taustatyötä, etsimme referenssejä. Myös pukusuunnittelija Eugen Tamberg ja maskeeraussuunnittelija Riikka Virtanen loivat työllään lumoavaa ja inspiroivaa maailmaa, josta näyttelijöiden oli helppo ammentaa. Olen onnekas ohjaaja, ja olen äärimmäisen kiitollinen että sain tehdä töitä näin hienon ryhmän kanssa.

Myös alkutuotanto oli täynnä energiaa tuottajien Andrea Reuterin ja Aleksi Bardyn sekä käsikirjoittaja Eeva Putron kanssa. Teimme yksinkertaisesti paljon töitä – ei tässä montaa rentoa hetkeä tämän tuotannon aikana ole ollut!

Elokuva on saanut ensi-iltansa Suomessa ja se on näytetty ensimmäisillä kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla asiantuntijayleisölle. Minkälaista palautetta olet saanut ja onko jokin palaute, joka on jäänyt erityisesti sinulle mieleen?

Koska elokuvasta oli eri vaiheiden takia jo tullut erityisen rakas ja koska olin alusta saakka ollut tietoinen siitä, että elokuvan aiheen takia ihmiset voisivat reagoida siihen voimakkaasti, olin henkisesti valmistautunut kaikkeen. Oli mahtavaa, kun kritiikit olivatkin innostuneita ja kiittäviä. Näyttelijäntyötä ja elokuvan ylöspanoa on kiitetty, ja näistä iloitsen todella paljon, mutta mieleeni on jäänyt myös kaunis kommentti: A film that feels like it loves you back. Tuo lämmittää erityisesti.

Ohjaajan työstä

Sitten vielä sinusta itsestäsi: miten ja miksi kiinnostuit elokuvista ja niiden ohjaamisesta?

Rakastin elokuvia jo lapsesta, ja meillä oli mahtava VHS-kirjasto hienoja elokuvia. Sain 12-vuotiaan nähdä Hitchcockin Psykon sitä kauan äidiltä kinuttuani. Äiti painoi aina pausea ennen pelottavia kohtauksia ja selitti, kuinka on tärkeää muistaa että heti kuvan rajauksen ulkopuolella seisoo kuvaussihteeri klaffin kanssa, ja kuinka elokuvan äänittäjä pitää puomia aivan kuvan reunalla ja kuinka lavastaja oikoo suihkuverhoa aina ottojen välissä ja niin edelleen. Tuo hetki on jäänyt mieleeni maagisena, tuntui ihmeelliseltä ymmärtää, kuinka näitä maailmoja meille rakennettiin ja kuinka paljon suunnittelua ja taitoa se vaati. Myöhemmin sitten aloin harrastaa videokuvausta ja lukioikäisenä aloin tosissani haaveilla elokuvien tekemisestä ammattina. 19-vuotiaana aloin opiskella elokuvaa; ensin vuoden mittaisella kurssilla Prahassa, sitten ohjaajaopiskelijana Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä.

Mistä nautit eniten ohjaajan työssä?

Nautin tämän ammatin vaihtelevuudesta. Nautin pitkistä ja hiljaisista kirjoittamisvaiheista, huolellisesta ennakkosuunnittelusta, ja toisaalta taas kuvausten kiireestä, nopeista ratkaisuista, kaoottisuudestakin, ja sitten taas leikkaus- ja äänisuunnitteluvaiheen tarkasta rakentamisesta ja ajattelusta. On hienoa saada tehdä töitä eri ammattilaisten kanssa, on mahtavaa saada olla tekemisissä kuvan, valon, äänen ja musiikin kanssa. Näyttelijöiden kanssa työskentely on erityisen palkitsevaa. On hienoa löytää yhdessä jostain hetkestä yllättävää syvyyttä tai jokin aivan uusi suunta, joka tekee kohtauksesta paljon kiinnostavamman kuin olisit ikinä osannut kuvitella.

Ketkä Muumihahmot tunnistat itsestäsi?

Tunnistan lähes kaikki! Aivan päivästä riippuen olen Muumipeikko, Pikku Myy, seikkailuja kaihoava Muumipappa tai piirtämäänsä puutarhaan katoava Muumimamma.

’TOVE’ on nyt nähtävissä elokuvateattereissa ympäri Suomen. Katso traileri tästä: