Kuka lohduttaisi Nyytiä? – Kuvakirjaklassikko yksinäisyydestä ja rohkeudesta

“Kuka lohduttaisi Nyytiä? kertoo sellaisesta mielen ja tunteiden tilasta, josta joka ikinen ihminen maapallolla joskus itsensä löytää”, kuvailee Sophie Hannah, suosittu kirjailija ja runoilija, joka käänsi kirjan vuonna 2010.

“Kun itse luin kirjan ensimmäisen kerran, en kokenut olevani Nyyti, minun oli oikein hyvä olla. Mutta pystyin samaistumaan tunteeseen jonkinlaisesta vieraantumisen tunteesta ja hämmennyksestä.”

Muumi-tarina ilman Muumeja

Kuka lohduttaisi Nyytiä? Sijoittuu Muumilaaksoon, mutta kirjassa ei esiinny ainuttakaan muumihahmoa.

Kirjan päähenkilö on introvertti ja yksinäinen pieni olento nimeltään Nyyti, joka on liian ujo puhuakseen kenellekään – kunnes hän kohtaa olennon, joka on häntäkin pelokkaampi.

“Muumi-tarinoiden maailmassa on mielestäni erityisen hienoa se, miten siinä välitetään pienistä olennoista – niistäkin, joiden ääni normaalisti tule kuuluviin ja niistä, jotka eivät ole sankarimaisia”, pohtii Natania Jansz, Sort of Books -kirjakustantamon kustantaja.

Tove Jansson välitti syvästi maailman nyyteistä ja tuituista, heidän varjoissa luikkivista persoonallisuuksistaan, kuten hän totesi haastattelussa muutama vuosi kirjan julkaisun jälkeen: “Jos tekstini jotakin tiettyä ryhmää puhuttelevat, niin kyllä sitten tuittuja.”

Kuka lohduttaisi Nyytiä?

Runolliseen tyyliin kirjoitetussa kirjassa toistuu lausahdus “Kuka lohduttaisi Nyytiä?”, ja tarinan alkupuolella tehtävälle ei tunnu löytyvän ottajaa. Nyyti samoilee yksin, seisoo ja lymyilee puiden varjossa katsellen juhlia – hän on kerta kaikkiaan liian ujo osallistuakseen.

Ja iso hemuli söi ison pannukakun hilloineen,

Vaan nyyti oli taaskin ihan yksikseen.

Siis kuka lohduttaisi nyytiä ja sanoisi: ei kukaan sinua huomaa ellet itse mene mukaan!

“Siinä on kyse klassisesta ujon lapsen tai ujon henkilön ansasta: halusta olla mukana tietämättä, miten yhteys luodaan”, Natania Jansz toteaa.

Yksinäisyyden erilaisia muotoja

“Yksinäisyyttä käsitellään Kuka lohduttaisi Nyytiä? -kirjassa mielestäni hyvin oivaltavasti, sillä se osoittaa hyvin miten erilaisia muotoja yksinäisyydellä voi olla. Joskus yksinäisyys ilmenee ollessasi aivan yksin, kun ympärillä ei ole ketään, on pimeää ja olet peloissasi. Toisaalta on myös yksinäisyyttä, joka valtaa meidät kun olemme vilkkaissa, villeissä ja iloisissa juhlissa ja kaikilla muilla on hurjan hauskaa mutta itsellämme ei, ja koemme itsemme erilliseksi sosiaalisesta yhteisöstä tai tapahtumasta”, sanoo Natania Jansz.

Hän jatkaa kuvaillen yksinäisyyden ilmentymiä kirjassa: “On hahmo, joka on suruissaan ja yksinäinen, kykenemätön muodostamaan yhteyttä muuhun maailmaan, ja on hyvin epävarma itsestään. Tämä on yksinäisyyttä. Sitten on Nuuskamuikkunen, joka on valinnut yksinäisyyden ja viihtyy omissa oloissaan ja itsessään, ja on itsevarma.”

Mitä näkinkengällä tekee, jos sitä ei voi näyttää kenellekään?

Yhdessä kirjan vaikuttavasti sommitelluista väriaukeamista Nyyti ajautuu kauniille rannalla ja löytää jättimäisen näkinkengän. Mutta hän ei nauti löydöstään, sillä hän ei voi näyttää sitä kenellekään.

Siis nyyti riisui kenkänsä ja huokaisi: hohoi,

on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi?

Vaan kuka lohduttaisi nyytiä ja sanois: yksinään

ei kukaan nauti edes näkinkengästään.

“On sydäntäsärkevää olla jossakin niin kauniissa tilanteessa pystymättä nauttimaan siitä. Siihen kiteytyy yksinäisyyden surullisuus”, Jansz sanoo.

Kuka lohduttaisi Tuittua?

Rannalla tapahtuu tarinan käännekohta: Nyytin paljaiden jalkojen viereen ajelehtii kimmeltävässä vedessä pullo, jossa on viesti. Kuten ensimmäisessä Muumi-tarinassa “Muumit ja suuri tuhotulva”, jossa viesti Muumipapalta saapuu pullossa, tämäkin viesti on keskeinen tarinan etenemisen kannalta. 

Nyyti lukee kirjeen kuunvalossa (täydellinen lukulamppu).

… niin kauheasti pelkään mörön mörinää

kun hämärässä olen ihan ilman ystävää…

Siis lohdutathan minua, jos olet kiltti peikko,

on pimeää ja olen pieni tuittunen ja heikko…

Toinen kenestä huolehtia

“Nyt hänellä on joku toinen kenestä huolehtia. Jokainen, joka tarinan alussa ajatteli Nyytin olevan omahyväinen, näkee jotakin uutta: yhtäkkiä, kun hänellä on joku toinen kenen avuksi ryhtyä, hänellä on paljon parempi olla ja tarttuu välittömästi toimeen”, sanoo Sophie Hannah. 

“Tuo viesti antaa hänelle tehtävän, ja tuossa hetkessä asiat kääntyvät parempaan. Silloin hän pelastuu. Tarina osoittaa mielestäni sen, että tavoitteen saavuttaminen ja halutun asian saaminen itsessään eivät pelasta meitä. Se pelasta, että ymmärrämme, että meillä on tehtävä ja että olemme valmiita sen eteen toimimiseen ja että myös tartumme toimeen. Ja se, että ylipäänsä pyrimme suorittamaan tehtävän sekä se, millaisia meistä on tultava, jotta tavoite olisi ylipäänsä mahdollista saada saavuttaa. 

Tutustu tarkemmin Tove Janssonin elämään, elämäntyöhön ja maalauksiin osoitteessa www.tovejansson.com