Tanssia pyrstötähdestä huolimatta – Miten muumikirjat lohduttavat meitä kriisiaikoina, osa 2

Jos et ole vielä ehtinyt lukea artikkelisarjan ensimmäistä osaa, löydät sen täältä.

Ilmastonmuutoksen torjuntaa sanoin 

Sort of Booksin Mark Ellingham on sekä Tove Janssonin että Andri Snær Magnasonin kirjojen kustantaja Iso-Britanniassa. Hän näkee näiden kahden kirjailijan välillä yhtäläisyyksiä, sillä molemmat hallitsevat tekniikan käsitellä suuria ja monimutkaisia asioita tarinankerronnan avulla. Tarina on se, joka kiinnittää ihmisten huomion, olipa kyseessä sitten ilmastonmuutosta tai sotaa käsittelevä allegoria.

“Kaikki on kiinni tarinoista, eikö olekin? Ja se on kaiken Toven työn ja kaiken sinun työsi perusta, Andri – sekä aikuisten että lastenkirjojesi. Ja ilmastonmuutos on kertomiesi tarinoidesi ydin.”

Andri Snær Magnason kirjoittaa ympäristökatastrofeista ja ilmastonmuutoksesta omissa kaunokirjallisissa teoksissaan. Hänen ensimmäinen lastenkirjansa, palkittu Tarina sinisestä planeetasta, on käännetty noin 40 kielelle, ja hänen myöhempi kertova tietokirjaromaaninsa Ajasta ja vedestä lähestyy samoja lukuja. Hän on myös pitänyt suositun TED-puheen.

Magnason muistaa tavanneensa aikoinaan tiedemiehen, joka ehdotti, että hänen pitäisi kirjoittaa ilmastonmuutoksesta.

“Sanoin: ’Minulla ei ole auktoriteettia – en ole tiedemies, minulla ei ole dataa.’ Mutta tiedemies sanoi: ’En ole tarinankertoja, ja ihmiset eivät ymmärrä dataa, he ymmärtävät tarinoita.’ Joten aloin miettiä. Millaisia tarinoita voi kertoa, jotka tekevät ilmastotieteestä ymmärrettävää? Ja mitkä tarinat liittyvät meihin?”

”Ihmiset eivät ymmärrä dataa, he ymmärtävät tarinoita.”

Andri Snær Magnason haluaa vaikuttaa politiikkaan kirjoittamalla ja nostaa esimerkkinä kirjansa Ajasta ja vedestä.

“Yritän estää valtamerten nousun. Yhtäkkiä ollaankin siis eräänlaisessa maagisessa tilanteessa taiteilijoiden kanssa, jotka kirjoittavat tästä asiasta – yritämme sanoilla estää tulvan.”

Tanssi kun vielä voit – muumit ottavat vastaan uhat ja kriisit

Magnason ja Ellingham yrittävät selvittää, miten Tove Jansson johdattaa lukijansa uhkien ja epävarmuuden läpi kahdessa ensimmäisessä muumitarinassaan.

“Tove Jansson kirjoitti tarinoita hyvin levottomina aikoina, ja hän on erittäin hyvä esimerkki siitä, miten ihminen pohjimmiltaan reagoi maailmanloppuun. Hän ajatteli jopa nykyistä megatrendiä, jossa ihmiset eivät halua hankkia lapsia tulevaisuuden takia. Miksi pitäisi hankkia lapsia vain siksi, että heittäytyisi johonkin kaaokseen tai sotakoneistoon tai – meidän tapauksessamme – ilmastotaisteluun”, Ellingham sanoo ja jatkaa:

“Kun katsot Muumit ja suuri tuhotulva -teosta, se perustuu pakolaisiin ja katastrofeihin liittyviin mielikuviin. Ja Muumipeikko ja pyrstötähti vielä enemmän, sillä koko joukko hahmoja pakenee sitä mitä he luulevat maailmanlopuksi. Minulle se kertoo pakolaisista. Siinä on kyse perheen jälleenyhdistämisestä, joka on suuri teema monissa kirjoissa, eikö olekin?”

“Ja nyt meillä on ilmastokriisi, ja ajattelin itse asiassa, miten hänen kirjansa sopivat ilmastokriisiin”, Magnason sanoo.

“Se on ”kaikki ovat tervetulleita” -inhimillisyyttä. On hämmästyttävää lukea kirjaa tuolta ajalta, jossa ei ole juuri mitään pahaa, lukuun ottamatta joitakin huijareita ja synkkyyttä ja joitakin hyvin synkkiä hahmoja. Mielestäni se on se suuri valo, jonka hänen teoksessaan voi tuntea.”

“‘Onko tämä maailmanloppu?’ kysyi pikku Myy uteliaana.
‘Vähintään,’ sanoi Mymmelin tytär.
‘Yritä tulla kiltiksi jos ehdit, sillä nyt me kaikki menemme pian taivaaseen.’
‘Taivaaseen?’ toisti pikku Myy. ‘Täytyykö meidän mennä taivaaseen? Ja kuinka sieltä tullaan pois?’”

– Tove Jansson, Vaarallinen juhannus (julkaistu ruotsiksi 1954 ja suomennettu 1957)

Mark Ellingham näkee samat teemat kirjassa Vaarallisessa juhannus, jossa maailmanloppu näyttää olevan jälleen lähellä uuden tulvan muodossa, sekä novellissa Näkymätön lapsi (teoksessa Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia, julkaistu alun perin vuonna 1962), jossa kaltoinkohdeltu tyttö tulee hiljalleen jälleen näkyväksi muumiperheen hoivan ansiosta.

“Vaarallisen juhannuksen ytimessä on katastrofi, mutta se on paljon kevyempi. Se on myöhempi kirja – se on kirjoitettu kahdeksan tai kymmenen vuotta sodan jälkeen. Se on oikeastaan komedia, ja sen ytimessä on Toven suuri rakkaus teatteriin. Yksi suosikkikohdistani on kohta, jossa Pikku Myy kysyy, miten taivaasta pääsee pois – mielestäni se osoittaa, miten koko sävy on erilainen”, Ellingham sanoo.

“Tove on hyvä esimerkki, koska hän elää katastrofin sisällä. Ja jos katsoo kuvia Euroopasta tuolta ajalta, siellä tapahtuu periaatteessa jonkinlainen maailmanloppu. Minulle ja monille ihmisille se, mitä siitä voi oppia, on hänen filosofinen näkökulmansa, että jopa synkimmissä hetkissä, kaikkein vakavimmissa tilanteissa, hän löytää niin paljon inhimillisyyttä, toivoa ja filosofiaa”, Magnason jatkaa.

”Se on hänen filosofinen näkökulmansa, että jopa kaikkein synkimmissä hetkissä, kaikkein vakavimmissa tilanteissa, hän löytää niin paljon inhimillisyyttä ja toivoa ja ja filosofiaa.”

Tove Jansson kirjoittaa lapsille sekä aikuisten sisällä eläville lapsille

Magnason nostaa esiin kohdan muumitarinasta, joka löytyy englanniksi Tove Janssonin ja hänen veljensä Lars Janssonin sarjakuvasta Muumipeikko ja pyrstötähti (1958):

Niiskuneiti haluaa tanssia, mutta Muumipeikko on vastahakoinen – miten he voisivat tanssia, kun maapallo saattaa olla tuhoon tuomittu? Tähän Niiskuneiti vastaa: ”Mutta kultaseni, se on vasta sunnuntaina”.

(Hauska fakta vannoutuneille faneille: Tämä kohta löytyy myös Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan pävitetystä ruotsinkielisestä versiosta vuodelta 1968 – Kometen kommer. Tove kirjoitti romaanin alkuperäisen version Kometjakten (vuodelta 1946) uudelleen ja lisäsi tämän kohdan uuteen versioon. Englanninkielinen käännös perustuu kuitenkin tähän aikaisempaan kirjaversioon, josta näin ollen tanssiosuus puuttuu).

“Siinä on jonkinlaista leikkisyyttä ja iloa. Henkilökohtaisesti taiteilijana pidän hänen perintöään äärimmäisen tärkeänä lastenkulttuurissa tai lasten fantasiakirjallisuudessa, jossa on näitä kaksoiskerroksia, joissa puhutaan sekä lapsille että myös aikuisille, jotka lukevat lapselle tai lapselle joka ikisessä aikuisessa. En usko, että Tove on koskaan tehnyt selvää eroa lapsille ja aikuisille kirjoittamisen välillä. Hän vain kertoi tarinoita. Hänen kirjoistaan, kuten esimerkiksi Kesäkirjasta, on mahdotonta sanoa, onko se lasten vai aikuisten kirja”, Magnason sanoo.

“Kysyn teiltä, rakkaat lukijat, mikä konsti on olla rohkea, jos ei pelkää?”

– Muumipappa, Muumipapan urotyöt, Tove Jansson (julkaistu ruotsiksi 1950 ja suomennettu 1963)

Kustantaja Mark Ellinghamin mukaan lastenkirjailijat tarttuvat usein suurempiin teemoihin kuin aikuiskirjailijat – ja Andri Snær Magnason on samaa mieltä.

“Kyllä, ja he myös vievät sinut, ehkä ensimmäistä kertaa, tiettyjen matkojen kautta iloon, suruun ja pelkoon. Saattaa olla ensimmäinen kerta, kun kohtaat joitakin näistä tunteista ja asioista sanoin, jonkinlaisessa kontekstissa – ja sinua ohjataan kaiken tämän läpi. Mielestäni hyvä lastenkirja on luultavasti yksi tärkeimmistä asioista, joita taiteilijana voi tehdä”, kirjailija ja aktivisti Andri Snær Magnason toteaa lopuksi.

Katso koko Tove-festivaalilla Reykjavikissa, Islannissa käyty keskustelu tästä:

Löydät listan muista aiheeseen liittyvistä artikkeleista artikkelisarjan ensimmäisestä osasta täältä.