Kyllä äiti tietää – Miten muumikirjat lohduttavat meitä kriisiaikoina, osa 1

Tove Janssonin ikonisessa Muumipeikko ja pyrstötähti -teoksessa, jonka hän kirjoitti toisen maailmansodan loppupuolella ja joka julkaistiin vuonna 1946, on kohta, jossa Muumipeikko katselee lähestyvää pyrstötähteä ja miettii, kuinka peloissaan maailman täytyy olla:

“Hän ajatteli, miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä.
Mutta sitten hän ajatteli: kyllä äiti tietää, miten kaiken voi pelastaa.”

– Tove Jansson, Muumipeikko ja pyrstötähti (julkaistu ruotsiksi 1946, suomennettu 1955)

Kansainvälisessä mediassa on julkaistu hiljattain koronapandemian lockdownien ja nyt Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan aikana lukuisia artikkeleita, joissa Tove Janssonin kirjoja korostetaan lohduttavana lukemisena. Tämä siitäkin huolimatta, että erityisesti Janssonin muumitarinat ovat täynnä hälyttäviä uhkia ja kriisejä. Kirjoissa on tulvia, lähestyvä pyrstötähti, pakolaiskriisejä, ja maailma, joka on muuttunut tunnistamattomaksi.

Voisi kuvitella, että ihmiset haluaisivat paeta johonkin paljon rauhallisempaan. Mutta vaikka monien muumikirjojentapahtumapaikka on varsin synkkä ja pelottava, Tove Janssonin hahmojen suhtautumisessa näihin epävarmuuksiin on jotain sellaista, joka saa lukijat palaamaan hänen tarinoidensa pariin hakien lohtua.

“Kun maailmaa repivät pandemia, uhkaava ympäristökriisi ja populistipoliitikot, jotka lietsovat eripuraa ja vihaa, nämä vapauden, ystävällisyyden ja suvaitsevaisuuden viestit ovat yhtä välttämättömiä kuin ennenkin”, Richard W. Orange kirjoittaa analyysissään pohjoismaisista lastenkirjailijatähdistä Tove Janssonista ja Astrid Lindgrenistä. 

Essee on julkaistu digitaalisessa Aeon-lehdessä, joka tarjoaa artikkeleita johtavilta ajattelijoilta tieteen, filosofian, yhteiskunnan ja taiteen aloilta.

Janssonin kirjallisuutta tuodaan usein esille myös tunnetuissa kansainvälisissä medioissa, kuten The Guardianissa, New York Timesissa, The New Yorkerissa ja Seattle Timesissa, puhumattakaan lukuisista kirjablogeista ja pienemmistä tiedotusvälineistä – löydät sivun lopusta listan muista aiheeseen liittyvistä artikkeleista!

Muumikirjat ja oudon tutut peikot 

Kansainvälisesti menestynyt islantilainen kirjailija Andri Snær Magnason, joka tunnetaan ilmastonmuutokseen liittyvistä teoksistaan, ja Sort of Booksin kustantaja Mark Ellingham näkevät muumitarinoissa rauhoittavia viittauksia todelliseen maailmaan ja meihin ihmisiin. Kaksikko keskusteli vuoden 2022 Tove-festivaalilla Reykjavikissa siitä, miten lastenkirjallisuus tarttuu suurimpiin kysymyksiin.

”On myös hämmästyttävää, ettei hänen tuon ajan teoksissaan näy vihaa ja suuttumusta. Olisi niin ilmeistä luoda hyvän ja pahan metafora, hyvän ja pahan vastakkainasettelu – tai jonkinlainen Tolkienin örkkien tyylinen luomus, joka toimisi vihollisen vertauskuvana ja olisi pohjimmiltaan epäinhimillinen”, Magnason kuvailee.

“Muumipeikko astui askeleen eteenpäin, hän oli hirveän hämmästynyt. Ei ollut epäilystäkään, etteikö Mörkö ollut iloinen nähdessään hänet… Muumipeikko seisoi aivan hiljaa sen aikaa kun Mörkö tanssi. Hän näki Mörön tassuttelevan pois pitkin rantaa. Kun Mörkö oli kadonnut, Muumipeikko meni hietikolle ja tunnusteli sitä. Se ei ollut enää jäässä.”

– Tove Jansson, Muumipappa ja meri (julkaistu ruotsiksi ja suomennettu 1965)

Magnasonin mielestä Tove Janssonin muumit tuntuvat hyvin inhimillisiltä, vaikka ne eivät ole ihmisiä. “Muumit ovat melkein kuin ihmisten arkkityyppejä. Heillä ei ole mitään kontrollia tapahtumiin – ainoastaan omaan asenteeseensa tapahtumia kohtaan.”

Myös toimittaja Sheila Heti yhdistää New Yorkerissa julkaistussa analyysissään muumien viehättävyyden niiden jokseenkin omituiseen tuttuuteen – pohjimmiltaan inhimillisyyteen: 

“Mikä selittää hänen arvoituksellisten hahmojen suosion? Ensinnäkin Janssonin älykäs intiimiys ja huumori, joka tulee kirjoissa ja kirjeissä esille. Häntä ei viehättänyt nihilismi, kuten monia sodanjälkeisiä taiteilijoita, eikä mikään Freudin innoittama liike vihjailevine ja anarkistisine unenmaisemineen…. Sen sijaan hän loi rauhoittavan maailman, jossa on moraalikoodi, ja hahmoja, joilla on samanlaisia ongelmia kuin meillä. Muumit eivät ole niinkään söpöjä vaan oudon tuttuja, aivan kuin Jansson olisi sattunut katsomaan uuteen suuntaan ja löytänyt nämä hellät ja vakavat lajitoverit, jotka olivat olleet kanssamme koko ajan.”

Muumi-kirjat ja sodan varjo

”Sotatalvena 1939 työni oli seisahtunut; tuntui aivan hyödyttömältä koettaa piirtää kuvia. Kai voit ymmärtää, että äkkiä innostuin kirjoittamaan jotakin, mikä alkoi sanoilla ‘Olipa kerran’,” Tove Jansson kirjoittaa ensimmäisen muumitarinansa, Muumit ja suuri tuhotulva -kirjan, esipuheessa (julkaistu ruotsiksi 1945).

Tove Jansson kirjoitti ja kuvitti tämän tarinan toisen maailmansodan aikana, kun Suomi taisteli talvisodassa Neuvostoliittoa vastaan. Sota-aika oli hyvin raskas taiteilijalle, joka koki värien kadonneen.

Tarina kertoo Muumipeikosta ja hänen äidistään, Muumimammasta, jotka ovat eksyksissä etsiessään suuren tulvan aikana kadonnutta Muumipappaa. Seikkailullisilla etsinnöillään pimeässä ja synkässä metsässä he kohtaavat lukuisia tulvavettä paenneita hahmoja, joista jotkin tulevat seikkailemaan myös tulevissa muumikirjoissa.

“Kaikki näyttää vaarallisemmalta pimeässä, käsitäthän.”

– Muumimamma, Muumit ja suuri tuhotulva, Tove Jansson, 1945.

Kriisit ja sodan varjo ovat läsnä myös Tove Janssonin seuraavassa rakastetussa Muumi-kirjassa, Muumipeikko ja pyrstötähti (alkuperäisjulkaisu 1946), ja tulvat, katastrofit ja vaarat näkyvät myös tulevissa tarinoissa. Esimerkiksi Vaarallinen juhannus -kirjassa (alkuperäisjulkaisu 1954) Muumilaakso on jälleen joutunut tulvan alle, ja muumit pakenevat kotoaan ja hakeutuvat kelluvaan teatteriin.

Tämä päättää ensimmäisen osan kaksiosaisesta artikkelisarjasta, joka tutkii, miten muumikirjat lohduttavat lukijoita ympäri maailmaa vielä nykyaikaisten kriisien keskellä. Alla on lista muista tähän aiheeseen liittyvistä artikkeleista – ja tästä voit lukea sarjan toista osaa!

Lisää lukemista aiheesta

Kansainvälinen media nostaa (englanniksi) esiin, miten muumikirjat lohduttavat lukijoita:

➡️  The Guardian: Mitä muumien luoja voi opettaa meille pienistä maailmoista

➡️  Tove Janssonin Kesäkirja kertoo Suomen edustalla sijaitsevan pienen saaren perheestä, joka elää yhdessä ympäristöään tahdikkaasti, tyylikkäästi ja ihastuttavasti huomioiden

➡️  New York Times: Lohduttavat kirjat – Elizabeth Gilbert valitsi Tove Janssonin Kesäkirjan omana lohtulukemisenaan

➡️  The Guardian: Tom Holland Taikatalvesta – Historioitsija Tom Holland kirjoittaa hänen lapsuuden lempikirjastaan Taikatalvesta

➡️  Seattle Times: 7 kirjaa luettavaksi pandemian aikana – Sarah Neilson: ”Janssonin teoksissa näkyy sekä hänen fyysinen eristyneisyytensä että hänen täydellinen yhteenkuuluvuutensa, ja molemmat näistä kirjoista ovat täynnä iloa ja huomaavaisuutta.”

➡️  25 romaania kulkutaudeista, pandemioista ja paniikista –”Kun asiat näyttävät synkiltä, on aina niitä, jotka sanovat ’voisi olla huonomminkin’ – ja on paljon romaaneja, jotka havainnollistavat, kuinka paljon huonommin.” 

➡️  Aeon Essays: Peppi ja muumit toimivat yhteiskunnallisena vastalääkkeenä fasismille

➡️  The Boston Globe: Mitä lukea lasten kanssa? Pakene Tove Janssonin Muumi-kirjoihin