Rakastettu Muumipeikko ja pyrstötähti -animaatio saapuu valkokankaille 15.9.2023 uudistettuna elokuvaelämyksenä. Elokuvan julkaisua siirrettiin alunperin pandemian takia, mutta nyt odotetun, äänen ja värien osalta päivitetyn, elokuvan pääsee vihdoin kokemaan elokuvateattereissa.
Tove Janssonin samannimiseen romaaniin vuodelta 1946 perustuva tarina tuotettiin animaatioksi ensimmäistä kertaa vuonna 1992. Suomalais-japanilais-hollantilainen tuotos oli aikanaan maailman ensimmäinen täyspitkä Muumi-elokuva, ja on pysynyt katsotuimpana Muumi-elokuvana tähän päivään.
Elokuvasta tuli silloin maailmanlaajuinen klassikko, ja uuden version tuottajana toimii nyt silloisen tuottajan Dennis Livsonin poika Tom Livson.
Tuttu klassikko parempilaatuisena uudella musiikilla ja uusilla ääninäyttelijöillä
Musiikki sekä dubbaukset ovat Nordic Picture Companyn ja Kindernet Entertainmentin tuottamaan uuteen versioon uudistettu täysin, mutta animaatio kunniottaa edelleen alkuperäistä henkeä. Tekninen tyyli on mukailtu tämän päivän elokuvastandardeihin sopivaksi, mutta vanhempien muumifanien iloksi, alkuperäinen tarina sekä klassisen piirtämisen ja kalvoanimaation tyyli pysyvät.
Uudistetusta Muumipeikko ja pyrstötähti -animaatiosta tuotetaan ainakin suomen- ja ruotsinkieliset versiot. Suomenkielisessä dubbauksessa kuullaan esimerkiksi Jarmo Koski Hemulina ja Joonathan Kettunen Muumipeikkona. Ruotsinkielisessä versiossa Muumipeikkona kuullaan Christoffer Strandberg ja Nuuskamuikkusena Redrama, eli Lasse Mellberg.
Tove Janssonin alkuperäinen tarina on monelle hyvin tuttu joko 40-luvun romaanista tai elokuvan edellisestä animaatiosta. Tarinassa Piisamirotta saapuu eräänä iltana Muumilaaksoon ennustaen koko maapalloa uhkaavaa katastrofia. Muumipeikko, Nipsu ja Pikku Myy lähtevät jännittävälle seikkailulle selvittämään, onko maailmanloppu todella tulossa.
“Maailmanloppu on tulossa niin filosofeille kuin kaikille muillekin!”
-Piisamirotta, Muumipeikko ja pyrstötähti
Tarinassa nähdään muumiperheen lisäksi myös muut suosikkihahmot, kuten Nuuskamuikkunen, Niisku sekä Niiskuneiti. Vaarojen kautta, ystäväjoukko löytää eväät vaaralliselta luonnonilmiöltä selviytymiseen.
Paula Vesalan, Leri Leskisen ja Jukka Immosen tekemän tunnuskappaleen laulaa Suvi Teräsniska
Elokuvan score-musiikin ovat säveltäneet Leri Leskinen ja Jukka Immonen. Elokuvaan on tehty myös kaksi laulua, Rakkaus ja ystävyys sekä Tuuthan sä viel takaisin?, jotka Leskinen ja Immonen ovat säveltäneet yhdessä Paula Vesalan kanssa. Vesala on myös sanoittanut kappaleet. Suvi Teräsniskan esittämää Rakkaus ja ystävyys -kappaletta kuullaan juuri julkaistussa trailerissa.
”Oli maailman kivointa tehdä Jukan ja Lerin kanssa nämä kaksi laulua tähän lapsuuteni Muumi-klassikkoon!”, Paula Vesala kertoo. ”Muumit ovat olleet minunkin sydäntäni lähellä jo pienestä asti. Lapsena kirjoitin Tove Janssonille kirjeenkin, johon hän vastasi ja lähetti minulle postimerkkejä ja kiiltokuvia.”
Katso uuden Muumipeikko ja pyrstötähti -animaation traileri tästä:
Elokuva kestää 75 min. Teatterilevityksen jälkeen, elokuva tullaan näkemään myös C More -suoratoistopalvelussa ja MTV-kanavalla.