Muumipeikko ja pyrstötähti jatkaa ensimmäisen muumitarinan seikkailuja dramaattisin kääntein kun pyrstötähti uhkaa Muumilaakson olemassaoloa. Tutustu moniin Muumilaakson asukkaisiin ensimmäistä kertaa!
Tämä Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan syväluotaava artikkeli on hyvin pitkä (mutta erittäin mielenkiintoinen!) sukellus kirjaan. Alla luettelo oikoteitä artikkelin syövereihin.
HUOM! Tämä artikkeli sisältää juonipaljastuksia.
Hyppää tästä eri osioihin:
→ Miten Muumipeikko ja pyrstötähti eroaa muista muumikirjoista?
→ Uudistetut painokset
→ Juonitiivistelmä
→ Tärkeimmät hahmot kirjassa
→ Keskeisimmät tapahtumapaikat kirjassa
→ Muumifaktat kirjassa
→ Muumipeikko ja pyrstötähti ja todellinen maailma
→ Miten Muumipeikko ja pyrstötähti otettiin vastaan?
→ Tarinan sovitukset
Muumipeikko ja pyrstötähti on kirja täynnä seikkailua ja jännitystä. Tarinan keskiössä on pyrstötähti, joka uhkaa tuhota Muumilaakson. Laakson asukkaat reagoivat katastrofiin omalla, erityisellä tavallaan. Jotkut ovat tyrmistyneitä, toiset taas käyvät filosofisia keskusteluja maailmankaikkeuden laajuudesta. Jotkut keskittyvät laskemaan tarkan törmäyshetken, kun taas toiset haluavat keskittyä tanssimaan tai leipomaan kakkua, kun vielä on aikaa. Muumien tapaan tarina on täynnä huumoria ja iloisia seikkailuja eksistentiaalisesta uhasta huolimatta.
Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjaa (Kometjakten) pidetään joskus ensimmäisenä ”oikeana” muumiromaanina, vaikka se ei ollutkaan ensimmäinen muumitarina. Ensimmäinen muumitarina Muumit ja suuri tuhotulva (Småtrollen och den stora översvämningen) julkaistiin vuonna 1945, mutta se käännettiin englanniksi vasta vuonna 2012.
Muumipeikko ja pyrstötähti teki Tove Janssonista tarinankertojan, jolla on ainutlaatuinen, persoonallinen ääni ja jäljittelemätön kuvitustyyli. Romaani esittelee monet Muumilaakson asukkaista ensimmäistä kertaa ja on loistava teos, josta aloittaa muumikirjasarjaan tutustumisen.
Miten Muumipeikko ja pyrstötähti -kirja eroaa muista muumikirjoista?
Viimeisten muumikirjojen melankolisiin tunnelmiin verrattuna Muumipeikko ja pyrstötähti on iloinen, eloisa seikkailu tarinan läpi tunkeutuvasta uhasta huolimatta.
”Kerro vähän siitä laaksostasi,” pyysi Niiskuneiti. ”Siinä laaksossa on turvallinen olo,” kertoi Muumipeikko.
Vain alku ja loppu tapahtuvat varsinaisessa Muumilaaksossa, suurin osa tapahtumista tapahtuu Yksinäisillä Vuorilla ja kuolleella merenpohjalla, kaukana Muumitalosta.
Uudistetut painokset
Muumipeikko ja pyrstötähti -kirja ilmestyi alun perin ruotsiksi vuonna 1946 nimellä Kometjakten, ja sitä on myöhemmin uudistettu julkaisemalla laitokset Mumintrollet på kometjakt vuonna 1956 ja Kometen kommer vuonna 1968.
Tove Jansson muokkasi sekä tarinaa että kuvituksia uusimpia painoksia varten. Hän virtaviivaisti tarinaa, vaihtoi joitakin hahmoja (esimerkiksi jätti silkkiapinan pois ja loi kissanpennun tilalle) ja muutti myös monia ympäristön yksityiskohtia, kuten kasvistoa ja eläimistöä.
Alkuperäisessä painoksessa vuodelta 1946 kirjan kuvitukset ovat akvarelleja, kun taas vuoden 1956 versiossa kuvitukset ovat tussipiiroksia.
Pyrstötähden englanninkielinen käännös julkaistiin vuonna 1951. Tätä englanninkielistä käännöstä ei vielä ole päivitetty vastaamaan Janssonin uudempia versioita, joten se eroaa useimmista muista nykyisin markkinoilla olevista kieliversioista, jotka yleensä perustuvat viimeiseen ruotsinkieliseen painokseen vuodelta 1968, Kometen kommer.
Saat lisätietoja eri painoksista tulevassa artikkelissamme.
Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan juonitiivistelmä
Näin Tove Jansson itse kuvasi Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan takakannen alustavassa tekstissä, kuten hänen elämäkertakirjoittajansa Boel Westin lainaa:
Avaruudesta syöksyy hehkuva ja yksinäinen pyrstötähti, sillä on perässään tulinen häntä. Armottomasti se lähestyy laaksoa jossa Muumipikko asuu isän ja äidin kanssa. Yksinäisten vuorten observatoriossa on laskettu, että pyrstötähti sivuuttaa maan lokakuun kuudentena klo 8.42. Tämä kirja kertoo katastrofia edeltävästä, jännittävästä ajasta, päivistä jolloin taivas kävi yhä punaisemmaksi Muumipeikon, pikku ötökkä Nipsun, Nuuskamuikkusen, Niisku-sisarusten ja Hemulin yllä. Uskomattomat tapahtumat kohtasivat heitä vaarallisen matkan aikana, hirveitä ja hauskoja sattumuksia vuoronperään, niin kuin pienenä usein tapahtuu. Pahinta oli ehkä mustekala kuivineella merenpohjalla tai Muumipeikon taistelu myrkkypensaan kanssa joka kuuluu vaaralliseen Angostura-sukuun. Tai ehkä sittenkin lisko granaattirotkossa. Ja hauskinta ehkä helmienkalastus ja suuri juhla, mutta sen voi arvioida itse, kun on lukenut kirjan ja tietää miten kaikki oikein kävi.
Tämä tarkempi juonitiivistelmä perustuu Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan viimeisimpään ruotsinkieliseen versioon vuodelta 1968, ja sisältää juonipaljastuksia:
Nipsu löytää polun pimeään metsään, joka johtaa hänet ja Muumipeikon meren äärelle, josta Nipsu löytää luolan ja Muumipeikko sukeltaa aaltoihin.
Uusi tuttavuus, Piisamirotta, tulee Muumitaloon, koska Muumipapan uusi silta ja kova sade ovat tuhonneet hänen talonsa. Piisamirotta saa kaikki synkistelemään puhumalla äärettömästä maailmankaikkeudesta ja katastrofista, joka kohtaa maapalloa. He heräävät harmaaseen maailmaan, jossa kaikki on tuhkan peitossa. Muumipeikko ja Nipsu ovat peloissaan ja haluttomia tekemään mitään, joten Muumipappa ja Muumimamma ehdottavat, että he menisivät tutkimaan tilannetta tähtitorniin, josta Piisamirotta puhui.
Muumipeikko ja Nipsu lähtevät lautalla jokea pitkin kohti Yksinäisiä Vuoria. He näkevät keltaisen teltan ja kuulevat jonkun soittavan huuliharppua. Tämä on ensimmäinen kerta, kun he tapaavat Nuuskamuikkusen. Nuuskamuikkunen lähtee heidän mukaansa ja näyttää heille granaatteja täynnä olevan rotkon, josta jättiläislisko melkein hyökkää Nipsun kimppuun. Kun kasvitieteilijä Hemuli on pelastanut heidät joesta, Muumipeikko löytää kultarannekkeen ja Nuuskamuikkunen kertoo heille Niiskuneidistä ja hänen veljestään, Niiskusta. Kolmikko pääsee lopulta tähtitorniin, jossa tiedemiehet kertovat heille, että pyrstötähti syöksyy Muumilaaksoon neljä päivää myöhemmin. Muumipeikko uskoo, että he pärjäävät, kunhan pääsevät kotiin. Mutta ensin heidän on löydettävä Niiskuneiti ja palautettava hänen nilkkarenkaansa!
Seuraavana päivänä he löytävät Niiskuneidin, ja Muumipeikko pelastaa hänet myrkylliseltä pensaalta. Matkalla takaisin Muumilaaksoon he pysähtyvät osallistuakseen yöllisiin tansseihin. Aamulla pyrstötähti on kasvanut suuremmaksi. On hyvin kuuma, ja he huomaavat, että meri on vetäytynyt. Kun he ylittävät kuivaa merenpohjaa puujaloillaan, Muumipeikko ja Niiskuneiti päätyvät haaksirikkoutuneeseen laivaan, jossa Niiskuneiti pelastaa Muumipeikon jättimäiseltä mustekalalta heijastamalla pyrstötähden kajastuksen peilinsä avulla. Seuraavana päivänä he kohtaavat lukemattomia Muumilaaksosta pakenevia olentoja. He tapaavat myös toisen Hemulin, ja kun pyörremyrsky saapuu, he käyttävät Hemulin mekkoa lentääkseen kotiin Muumilaaksoon, jossa Muumimamma ja Muumipappa odottavat. Kun yö laskeutuu, he suojautuvat Nipsun luolaan, sillä pyrstötähti on pian iskemässä. Seuraavana aamuna meri palaa, ja he näyttävät selvinneen yhdessä ja uskaltautuvat myös katsomaan, onko laakso säilynyt ennallaan.
Tärkeimmät hahmot Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa (ilmestymisjärjestyksessä)
Nipsu
Nipsu esitellään ensimmäisessä tarinassa Muumit ja suuri tuhotulva yhdessä Muumimamman, Muumipeikon ja Muumipapan kanssa, ja sittemmin hän on muuttanut Muumitaloon. Hän pelkää useimpia asioita ja valittaa paljon. Nipsu rakastaa kaikkea, mikä kimaltelee ja kiiltää. Pienimpänä ja pelokkaimpana hahmona hän ajattelee paljon itseäänsäkin pienempää kissanpentua ja toivoo, että se tarvitsisi häntä. Nipsu tuntee itsensä hyvin aikuiseksi, kun hän saa lähteä Muumipeikon kanssa retkelle tähtitorniin. Lue lisää Nipsun sukupuusta.
Muumipeikko
Muumipeikko on Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan päähenkilö. Hän on rohkea ja vieraanvarainen ja johdattaa kaikki takaisin Muumilaakson turvaan, luottaen aina siihen, että Muumimamma tietää parhaiten. Hän tapaa sekä Nuuskamuikkusen että Niiskuneidin ensimmäistä kertaa ja ihastuu molempiin, mikä on keskeistä myös seuraavissa kirjoissa.
Lue lisää muumien sukupuusta.
Muumimamma
Muumimamma on pitämässä Muumitaloa pystyssä, kun suurin osa kirjan tapahtumista tapahtuu muualla. Hän on perheen turvallinen keskipiste, joka rauhallisella olemuksellaan lohduttaa kaikkia. ”Kyllä äiti tietää, miten kaiken voi pelastaa”, perustelee Muumipeikko paluutaan Muumilaaksoon ennen pyrstötähden saapumista.
Muumipappa
Muumipappa on rauhallinen, tieteestä kiinnostunut ja hieman irrallaan muiden perheenjäsenten tunteista. Hänen ideansa on lähettää Muumipeikko ja Nipsu tähtitorniin.
Piisamirotta
Tämä on ensimmäinen kerta kun tapaamme Piisamirotan. Hän muuttaa Muumitaloon, tai oikeastaan riippumattoon puutarhassa. Piisamirotalla on filosofinen, resignoitunut maailmankatsomus, eikä hän ymmärrä, miten paljon hän pelottelee Muumipeikkoa ja Nipsua puhumalla lähestyvästä tuomiosta. Hän arvostaa mukavuutta enemmän kuin haluaa myöntää, sillä filosofin ei pitäisi välittää niin arkisista asioista kuin lämpimänä tai kuivana olemisesta. Hän kuvaa maailmankaikkeutta heittelemällä voileipiä ympäriinsä.
Hattivatit
Tässä kirjassa Hattivatteja nähdään vain pariin otteeseen kaukana harhailemassa. Ne ovat salaperäisiä olentoja, joiden ainoa motivaatio elämässä on jatkaa liikkumista kohti horisonttia.
Nuuskamuikkunen
Tämä on ensimmäinen kerta, kun Nuuskamuikkunen tavataan Muumilaaksossa. Hän on vapaa kulkuri, joka haluaa omistaa mahdollisimman vähän tavaroita ja kantaa niitä mieluummin mielessään. Hän musisoi pitääkseen kaikkien mielen virkeänä. Muumipeikko esittelee hänet parhaaksi ystäväkseen, kun he palaavat Muumilaaksoon. Kirjan ensimmäisessä versiossa saamme tietää, että Nuuskamuikkusella on myös kapinallinen puoli.
Lue lisää Nuuskamuikkusen ja Mymmeleiden sukupuusta.
Niiskuneiti
Niiskuneiti esiintyy tässä kirjassa ensimmäistä kertaa. Nuuskamuikkunen kertoo Muumipeikolle ja Nipsulle Niiskuneidin olemassaolosta, ja Muumipeikko alkaa haaveilla hänestä ennen kuin he edes tapaavat. Niiskuneiti pelastaa Muumipeikon jättimäiseltä mustekalalta haaksirikkoutuneesta veneestä kuivuneella merenpohjalla häikäisemällä mustekalaa pyrstötähden heijastuksella. Niiskuneiti on hauska ja hieman turhamainen ja hän on se, joka vaatii seuruettaan menemään metsään tansseihin matkalla Muumilaaksoon.
Niisku
Tämä on ensimmäinen kerta, kun Niisku on mukana. Hän on Niiskuneidin veli. Hän pitää mielellään kunnon kokouksia ja tekee suunnitelmia vihkoihin, joissa on viivoja tai neliöitä. Hänen onnensa on huipussaan, kun Muumipappa pyytää häntä järjestämään muuton luolaan. Hauska fakta: Tove Jansson kutsui ensimmäistä piirtämäänsä muumihahmoa Niiskuksi. Ja mihin hän piirsi sen? Pellingin saaristossa sijaitsevan ulkohuussin seinään.
Pienemmissä rooleissa olevat hahmot:
Eri hemulit (postimerkkien keräilijä, kasvitieteilijä), professorit tähtitornissa, kodeistaan pakenevat Muumilaakson olennot, metsän olennot tansseissa, eukko kaupassa.
Keskeiset tapahtumapaikat Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa
Muumilaakso – paikka täynnä iloisia pikku mönkiäisiä
Laakso jossa he asuivat oli kaunis, täynnä onnellisia pikku mönkiäisiä ja suuria vihreitä puita. Niittyjen halki virtasi joki, joka kaarsi sinisen muumitalon ohi ja katosi toisille seuduille, missä toiset pikku mönkiäiset ihmettelivät, mistä se mahtoi tulla.
Ranta – opimme, että muumit tykkäävät uida
Muumipeikko sukelsi suureen laineeseen, jonka läpi aurinko paistoi suoraan. Ensin hän näki vain vihreitä valokuplia, sitten hiekalla keinuvia levämetsiä. Hiekka oli hienosti laineikasta ja sitä koristivat näkinkengät, jotka olivat sisäpuolelta ruusunpunaisia ja ulkopuolelta valkeita. Ulompana vesi muuttui tummemmaksi, ja sitten oli vain musta aukko, joka johti pohjattomuuteen. Silloin hän kääntyi, ponkaisi pintaan ja purjehti aallon mukana takaisin rantaan.
Muumit uivat koiraa, mikä selviää seuraavassa kirjassa, Taikurin hattu.
Nipsun luola – äärimmäisen turvallinen tila
Nipsu löytää luolan seuratessaan kissanpentua. Koko perhe piiloutuu luolaan, kun pyrstötähti lopulta saapuu.
”Niin otin,” sanoi Nipsu ja tuli vähän iloisemmaksi. ”Minä otin kaikesta selvää teidän puolestanne. Ja te saatte piiloutua minun luolaani, kun pyrstötähti tulee!”
Riippumatto – paras paikka suurille ajatuksille
Piisamirotalle mieluisin paikka syvällisille ja synkille ajatuksille.
Isä kumartui Piisamirotan puoleen ja sanoi ”Mitä jos mietiskelisitte vähän aikaa riippumatossa? Eikö se olisi miellyttävää?” ”Te sanotte niin vain, jotta pääsisitte minusta eroon,” sanoi Piisamirotta.
Nuuskamuikkusen teltta – kaikki mitä kulkuri tarvitsee
Näyttää kaukaa katsottuna keltaiselta kolmiolta ja on paikka, jossa Nuuskamuikkunen tarinoi menneisyydestään.
”Vähän siellä ja täällä,” vastasi Nuuskamuikkunen ja otti esiin kolme kahvikuppia. ”Tänään satun asumaan täällä, huomenna jossain muualla. Se teltassa asumisessa onkin niin kätevää.”
Tähtitorni
Korkeimmalla paikalla terävähuippuisessa vuorijonossa oli Tähtitorni, missä professorit tekivät tuhansia ihmeellisiä havaintoja ja polttivat tuhansia savukkeita ja elivät yksinäisyydessä tähtien kanssa.
Yksinäiset Vuoret
Vähitellen rantatörmät muuttuivat korkeammiksi, ja kaukana kohosivat Yksinäiset Vuoret varjoina taivasta vasten. Joki oli yhtä harmaa kuin taivas, ja kaikkialla oli hiljaista.
Kauppapuoti
Ja hieno kauppa se olikin. Sen ympärillä oli kaikkia mahdollisia kukkia sievissä riveissä, ja pylvään päässä oli hopeinen pallo, josta heijastui koko metsä ja ruohokattoinen, valkoinen talo.
Metsän tanssilattia
Tanssilava oli pienellä aukiolla. Se oli koristettu kiiltomatoseppeleillä, ja metsänlaidassa iso heinäsirkka viritteli viuluaan.
Kuollut merenpohja
Siinä missä meren olisi pitänyt keinuttaa sinisiä pehmeitä maininkejaan ja uiskentelevia lokkeja, oli vain ammottava kuilu. Alhaalta nousi höyryä ja kummallista tympeää hajua, ja pohja kupli ja poreili. Heidän edessään ranta painui jyrkästi alas vihreinä, limaisina halkeamina.
Muumifaktat Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa
1. Kaikki ovat tervetulleita Muumitaloon
Ensin Piisamirotta muuttaa sisään, sitten myös Nuuskamuikkunen, Niiskuneiti ja Niisku liittyvät heidän seuraansa luolaan, jonne koko Muumitalo evakuoidaan pyrstötähden saapuessa.
2. Hemulit käyttävät usein mekkoja (tai univormuja myöhemmissä kirjoissa)
”Varjelkoon,” sanoi hemuli ja kokosi helmansa (hemuli näet pitää aina hametta, syytä siihen ei kukaan tiedä. Ehkä hän ei ole koskaan tullut ajatelleeksi, millaista olisi pitää housuja).
Tästä lainauksesta käy ilmi, että hemulit pukeutuvat aina mekkoihin, mutta myöhemmissä kirjoissa esiintyy useita hemuleita myös univormuissa: he työskentelevät esimerkiksi puistonvartijoina, poliiseina ja orpokotien matroneina. Kaikkia hemuleita yhdistää järjestyksen, velvollisuuksien ja yksityiskohtien arvostus, eivätkä he ymmärrä leikin ja joutilaisuuden iloa.
3. Niiskut vaihtavat väriä tunteidensa mukaan
Niiskut muistuttavat muumeja, mutta ne ovat eri laji. Suurin ero on, että niiskut vaihtavat väriä mielialansa mukaan, kun taas muumit ovat aina valkoisia.
Kuusenlatvojen lomasta loisti pieni punainen kipinä, joka muistutti tähteä. Se ei kuitenkaan ollut tähti. Se ei tuikkinut eikä loistanut. Se paloi. Liikkumattomana, sillä häntä oli sen perässä. ”Siellä se on,” sanoi Niisku. Niiskuneidin kuono alkoi muuttua hitaasti vihreäksi.
4. Yleinen tapa ilmaista yllätyksellisyyttä muumille on…
”Kautta häntäni!”
5. Niiskuneiti ei ole vain turhamainen, vaan myös seikkailunhaluinen ja rohkea
Hän pelastaa Muumipeikon mustekalan käsistä:
”Niiskuneiti, sinä olet pelastanut minun henkeni,” sanoi Muumipeikko. ”Ja niin älykkäällä tavalla!” ”Se oli sattuma,” sanoi Niiskuneiti. ”Mutta toivoisin, että saisin pelastaa sinut mustekalalta joka päivä!”
6. Opimme mikä puun henki on
Puunhenki on puunrungossa asuva pieni nainen, jolla on kauniit hiukset. Öisin hän tulee keinumaan puun latvaan. Häntä ei yleensä näe havupuissa.
7. Nuuskamuikkunen on kapinallinen tyyppi, joka ei välitä omaisuudesta
Kirjan ensimmäisessä painoksessa saamme tietää, että Nuuskamuikkunen on ollut vankilassa, josta hän pakeni kaivautumalla ulos säilykepurkin avaajan avulla. Tämä tarina on jätetty pois kirjan myöhemmistä versioista. Saamme myös tietää, ettei hän arvosta tavaroita ja pitää vanhoista vaatteista enemmän kuin uusista.
Muumipeikko ja pyrstötähti ja todellinen maailma
Kuten ensimmäinen muumitarina, myös Muumipeikko ja pyrstötähti –kirja on osittain kirjoitettu sodan aikana. Siinä käsitellään maailmanlopun mittakaavan onnettomuuksia ja luonnonkatastrofeja. Vertauskuvallisia viittauksia sotaan on runsaasti.
Muumit ja heidän ystävänsä osoittavat suurta kestävyyttä pyrstötähden aiheuttaman eksistentiaalisen uhan edessä. Tarina välittää elintärkeitä viestejä sopeutumiskyvystä, sietokyvystä ja kyvystä selviytyä haasteista mitä muumimaisimmalla tavalla – tanssimalla, leipomalla kakkuja ja olemalla utelias sen suhteen, mitä valtavassa, pimeässä avaruudessa vaanii.
Pyrstötähti ja sota
Pyrstötähti on hyvin voimakas symboli. Yksi ilmeisimmistä tulkinnoista on pommi.
Pyrstötähteä, joka uhkaa koko Muumilaakson olemassaoloa, voi verrata kaikkein voimakkaimpaan pommiin – atomipommiin, jonka tuhovoima on ehdoton. Vuonna 1946, kun kirja julkaistiin ruotsiksi, kollektiiviset muistot toisen maailmansodan viimeisistä päivistä ja Nagasakin ja Hiroshiman pommituksista olivat vielä tuoreet. Jotkut arvostelijat ovat pitäneet tiettyjä kohtia kirjassa suorina toisen maailmansodan kuvauksina.
Kun Muumipeikko ja hänen ystävänsä ryntäävät kotiin kohti Muumilaaksoa nähtyään pyrstötähden kaukoputkella, he kohtaavat lähestyvää pyrstötähteä pakenevia joukkoja. Kohtaus voisi tapahtua missä tahansa sodan runtelemassa maassa tai luonnonkatastrofin koettelemassa paikassa:
Kirjallisuuden professorin ja Tove Jansson-elämäkerran kirjoittajan Boel Westinin mukaan ”Tuon ajan pohjoismaisessa lastenkirjallisuudessa ei ole samankaltaisia tuhonkuvauksia kuin Muumipeikossa ja pyrstötähdessä. Kirjoittaessaan pyrstötähtikertomustaan 1940-luvun Suomessa sodan keskellä Tove kuvasi olosuhteita, joissa ihmiset päivittäin elivät.“
Kauppias, jonka Muumipeikko ja hänen ystävänsä kutsuvat luolaan, sanoo, ettei hänen tarvitse tulla – hän suojautuu pyrstötähdeltä hillokellariinsa. Itse luola, jossa Muumiperhe ja heidän ystävänsä suojautuvat odottamaan pyrstötähteä, muistuttaa hyvin paljon pommisuojaa. Suojautuminen tällaiseen paikkaan oli monen suomalaisen yhteinen kokemus. Neuvostoliitto pommitti Janssonin kotikaupunkia Helsinkiä useita kertoja, ja lentokoneet lensivät matalalla myös hänen rakastamansa Pellingin saariston yllä.
Apokalyptiset kohtaukset ilmastonmuutoksen aikana
Monet Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan kohtaukset ovat vähintäänkin apokalyptisia. Nykyään Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjaa on helppo lukea vertaiskuvana tulevaisuudesta, jossa ilmastonmuutos tekee maailmasta elinkelvottoman paikan.
Mutta merta ei enää ollut. He seisoivat vierekkäin ja vain tuijottivat. Siinä missä meren olisi pitänyt keinuttaa sinisiä pehmeitä maininkejaan ja uiskentelevia lokkeja, oli vain ammottava kuilu. Alhaalta nousi höyryä ja kummallista tympeää hajua, ja pohja kupli ja poreili.
Tanssi pyrstötähden edessä
Kirjassa on myös toinen lähestymistapa pyrstötähden tuhoavaan uhkaan piiloutumisen ja suojautumisen lisäksi. Se on iloisempi lähestymistapa, jota edustaa esimerkiksi Niiskuneiti, joka vaatii, että pyrstötähden lähestyessä on aika tanssia.
Tämä lähestymistapa heijastui sotavuosien tosielämän juhlissa, joissa ihmiset tanssivat, joivat, jättivät pommit huomiotta ja elivät hetkessä verhoilla pimennettyjen ikkunoiden takana, jotta pommikoneille ei annettaisi helppoja kohteita.
Boel Westin panee merkille, kuinka pyrstötähti kutsuu esiin perustavanlaatuisen halun, elämänhalun, jonka hän näkee tarinan perussanomana. ”On kyse pienen ihmisen haasteista suurten voimien edessä, elämänvoimasta ja selviämiskyvystä”. Samalla Muumipeikko ja pyrstötähti -kirja osoittaa, kuinka pieniä hahmot ovat luonnonvoimien edessä laittaen heidän päivittäiset kamppailunsa oikeaan mittasuhteeseen.
Tove Janssonin elämä Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan kirjoittamisen aikana
Sotavuosien aikana Tove Jansson sanoi menettäneensä värit sekä halun ja kyvyn maalata. Kun pyrstötähti uhkaa Muumilaaksoa, laakso kokee samanlaisen värien menetyksen kuin Janssonin sisäinen maisema.
Kuten Boel Westin toteaa: ”Elämän paetessa luonto muuttuu värittömäksi. Aurinko häviää, kuusta tulee harmaanvihreä ja himmeä, sininen taivas värjäytyy punaiseksi ja yöllä tähdet peittyvät näkyvistä.“
Tove Jansson kirjoitti Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan kesällä 1945, samana vuonna kuin ensimmäinen muumitarina Muumit ja suuri tuhotulva julkaistiin. Kirja hyväksyttiin julkaistavaksi keväällä 1946, ja se oli saatavilla kirjakaupoissa jo samana syksynä. Tuolloin Jansson oli jo kirjoittamassa seuraavaa tarinaa, Taikurin hattu. Kesällä 1945 Tove Jansson vietti aikaa Ahvenanmaalla. Se oli hänen silloisen avopuolisonsa, toimittaja ja kansanedustaja Atos Wirtasen synnyinpaikka. (Jansson palasi Ahvenanmaalle monta vuotta myöhemmin maalatakseen ainoan koskaan tekemänsä öljyvärimaalauksen, jossa esiintyy muumihahmoja. Lue lisää maalauksesta täältä).
Tove Jansson piirsi tarinan kuvat vasta, kun teksti oli valmis. Elämäkerran kirjoittajan Boel Westinin mukaan Jansson teki kuvitukset ”Muumipeikko 2:ksi” kutsumaansa kirjaan kahden intensiivisen viikon aikana toukokuussa 1946. Hän mietti myös paljon, miten teksti ja kuvat tulisi esittää kirjan sivuilla. Jansson omin käsin leikkasi, sommitteli ja liimasi tekstit sekä numeroidut kuvat oikeassa koossaan kirjan sivuille ja näin muotoili teoksensa sivu kerrallaan.
Usko, filosofia ja tiede – inspiraatiota Muumipeikko ja pyrstötähti -teokseen
Ensimmäisissä muumikirjoissa on paljon raamatullisia viittauksia, ja tämä pätee erityisesti Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan ensimmäiseen painokseen.
Tove Janssonin äidin isä oli hovisaarnaaja Ruotsissa, ja Tove luki Raamattua myös itse. Hänen teini-iän päiväkirjansa ovat täynnä Raamatun sitaatteja.
Raamatun viitteet
Pyrstötähdet olivat kiehtoneet Janssonia nuoresta asti. Boel Westin siteeraa elämäkerrassaan Toven nuoruusvuosien muistiinpanoja, joissa hän kirjoittaa, kuinka Jumala lähettää pyrstötähtiä kohti maapalloa rangaistukseksi ihmisten ylimielisyydestä, jos he uskaltautuisivat tutkimaan ikuisuutta planeettojen takana: ”Silloin Jumala suuttuu ja lähettää matkaan pyrstötähden, sellaisen, joita putoilee suunnilleen joka toinen minuutti mutta ne eivät satu osumaan maahan. Mutta nyt se ohjataan suoraan maaliin, suoraan meidän maailmaamme, missä olemme niin koppavia ja kuvittelemme olevamme turvassa.”
Pyrstötähden uhalla on eksistentiaalinen mittakaava, ja sitä kuvataan usein raamatullisin termein, kuten egyptiläisten heinäsirkkojen vitsauksin.
Korkealla puunlatvojen yllä kiisi suuri pilvi, joka nousi ja laski ja pimensi punaisen taivaan. Ja äkkiä se sukelsi suoraan metsään. Se oli heinäsirkkaparvi, miljoonia isoja vihreitä heinäsirkkoja, jotka alkoivat heti syödä metsää suuhunsa.
Professorit Muumipeikko ja pyrstötähti -teoksessa
Tove Janssonin tarinassa myös tieteellä on oma roolinsa. Yksi esimerkki ovat tähtitieteilijät, jotka esitellään vakavasti otettavina professoreina, jotka elivät tähtitornissaan Yksinäisillä Vuorilla ”yksinäisyydessä tähtien kanssa”.
He ovat ne, jotka tietävät, milloin pyrstötähti koskettaa maata: ”…elokuun seitsemäntenä kello 8.42 illalla. Mahdollisesti neljä sekuntia myöhemmin.”
Korkealla tähtitornissaan he eivät ajattele, mitä tapahtuu sen saapuessa – he kirjaavat “hyvin tarkasti muistiin tapahtumien kulun”. Yksi professoreista sanoo, että tämä on mielenkiintoisin asia, mitä hänelle on tapahtunut koko elinaikanaan, eikä hän voi olla huolissaan Muumipeikon kysymyksestä kadonneesta Niiskuneidistä.
”Karvaisuus ja kukat eivät minua kiinnosta,” hän sanoi. ”Eivätkä nilkkarenkaatkaan. Luuletko sinä tosiaan, että sillä on jotain merkitystä, onko joku neiti kadottanut nilkkarenkaansa, kun pyrstötähti on tulossa?”
Kaksi keräilijä-hemulia, joista toinen on erikoistunut perhosiin ja hänen serkkunsa, joka kerää postimerkkejä, edustavat toisenlaisia tiedemiehiä. Boel Westinin mukaan molemmat edustavat tieteen irrallisuutta todellisesta elämästä. Postimerkkejä keräilevä hemuli ei voi sietää perhosia keräävää serkkuaan, ja hänen mielestään tämä on liian syventynyt kiinnostukseensa:
”Hän oli niin yksipuolinen,” sanoi hemuli. ”Ei välittänyt mistään muusta kuin hyönteisistä ja hyönteisistä ja hyönteisistä. Maa olisi voinut revetä hänen allaan, eikä hän olisi piitannut siitä yhtään.”
Westin näkee Muumipeikko ja pyrstötähden Janssonin jyrkkänä kritiikkinä eristäytyneelle tieteelle, ja sen suhteellisuudentajun puutteelle sekä kyvyttömyydelle nähdä oman alueen rajojen ulkopuolelle.
Piisamirotta – filosofi Muumipeikko ja pyrstötähti -teoksessa
1940-luku oli aikaa, jolloin Tove Jansson uppoutui filosofiaan, inspiraationa toimi kenties osittain Atos Wirtanen ja tämän kirjailijapiiri. ”Atos meni piisamisuolle pohtimaan Nietzscheä”, kirjoitti Tove päiväkirjaansa 10. toukokuuta 1945.
Hän luki muun muassa Nietzscheä, Schopenhaueria ja Bergsonia. Monet näistä vaikutteista näkyvät Muumilaakson karvaisessa filosofissa, Piisamirotassa.
Tosielämän Wirtanen oli elämänmyönteinen ja onnellinen ihminen, kun taas Tove Janssonin luoma Piisamirotta on nihilistisempi ja synkempi hahmo, jota ympäröivien kanssaeläjien arkiset asiat eivät juurikaan kiinnosta.
Piisamirotta pohtii pyrstötähden vaikutuksia filosofisesta näkökulmasta ja tulee siihen tulokseen, ettei sillä ole mitään väliä, koska kaikki on muutenkin turhaa.
Piisamirotta lukee Oswald Spenglerin kuuluisaa kirjaa kulttuurien kehitysvaiheista ja tuhoisista sykleistä, Länsimaiden perikato (Der Untergang des Abendlandes, 1918-22).
Miten Muumipeikko ja pyrstötähti otettiin vastaan?
Muumipeikko ja pyrstötähti ei ollut välitön kaupallinen menestys, ei Suomessa eikä Ruotsissa, jossa se julkaistiin vuotta myöhemmin. Vaikka kirja ei aluksi löytänyt suurta määrää lukijoita, arvostelut olivat myönteisiä.
Tarinaa verrattiin Nalle Puhiin ja Disneyhin, ja erityisen mielenkiintoista oli, että siitä puhuttiin kirjana, joka vetoaa sekä lapsiin että aikuisiin.
Myös kustantajat kannattivat tätä linjaa. Takakansitekstin mukaan kirjailija oli niin monipuolinen tarinankertoja, että hän pystyi viihdyttämään ”niin täysikasvuisia lapsia kuin nuorempiakin”.
Muumipeikko ja pyrstötähti -tarinan sovitukset
Teatteri
Mumintrollet och kometen, 1949, Svenska Teatern, Helsinki
Idea tuoda Muumit teatteriin tuli Tove Janssonin läheiseltä ystävältä ja entiseltä rakastajalta, teatteriohjaaja Vivica Bandlerilta.
Teatterilautakunta piti aluksi Tove Janssonin tekstiä sopimattomana lastenteatteriin, mutta lopulta se sai ensi-iltansa 29. joulukuuta 1949 Bandlerin ohjaamana. Jansson oli itse vahvasti mukana, sillä hän vastasi käsikirjoituksen lisäksi myös pukujen ja lavasteiden suunnittelusta.
Näytelmä sai myönteisiä arvioita sekä yleisöltä että kriitikoilta, vaikka jotkut pitivätkin näytelmää sopimattomana pienille lapsille. Mumintrollet och kometen merkitsi uutta, kiehtovaa aikakautta Tove Janssonin uralla, joka sisälsi lukuisia menestyksekkäitä teatteriesityksiä.
Hauska fakta: Muumien lippulaivamyymälä avattiin marraskuussa 2023 samaan Svenska Teaternin rakennukseen, jossa näytelmää aikoinaan esitettiin. Lue lisää ensimmäisestä muuminäytelmästä täältä.
Sarjakuvat
Tove Jansson loi kaksi sarjakuvaversiota pyrstötähti-tarinasta. Ensimmäinen, nimeltään ”Mumintrollet och jordens undergång” (käännetty suomeksi vuonna 2007 nimellä ”Muumipeikko ja maailmanloppu”), julkaistiin Ny Tid -lehdessä Suomessa vuosina 1947-1948. Se oli ensimmäinen muumiaiheinen sarjakuva, ja se noudatti tarkasti kirjan juonta, vaikka joitakin hahmoja oli jätetty pois ja loppukin oli erilainen: hyökyaalto tulvi laaksoon pyrstötähden voimasta. Myös Tiuhti ja Viuhti olivat sarjakuvassa mukana, mutta heihin tutustuttiin täysin vasta 1948 ilmestyneessä kirjassa Taikurin hattu.
Muumipeikko ja pyrstötähti -tarinan toisen sarjakuvaversion loi Toven veli Lars Jansson Toven tehdessä kuvitukset. Sarjakuva vuodelta 1958 oli osa sarjakuvasarjaa, jota Janssonit loivat Evening Newsille lähes kahden vuosikymmenen ajan. Vaikka tarinan juoni muuttui merkittävästi, osa alkuperäisistä kohtauksista säilyi. Tässä versiossa keskeisinä hahmoina olivat Muumipeikko, Niiskuneiti ja Pikku Myy.
TV
Muumit (puolaksi ”Opowiadania Muminków”) on puolalaisen Se-Ma-For -studion tuottama osittainen stop-motion-animaatiosarja, joka perustuu Tove Janssonin muumikirjoihin ja -sarjakuviin, muun muassa kirjaan Muumipeikko ja pyrstötähti. Televisiosarjaa tuotettiin vuosina 1977-1982, ja se oli Saksan, Puolan ja Itävallan yhteistuotanto. Ennen jokaisen jakson kuvaamista käsikirjoitukset lähetettiin Suomeen Tove ja Lars Janssonille tarkistettavaksi. Alun perin sarjaa esitettiin Saksassa ja Puolassa 8-9 minuutin jaksoina, yhteensä 78 jaksoa. Lue lisää Muumi-animaatioista täältä.
Elokuvat
Muumipeikko ja pyrstötähti -romaanin innoittama tarina sai elokuvadebyyttinsä vuonna 1992. Tämä Dennis Livsonin tuottama suomalais-japanilais-hollantilainen yhteistyö oli uraauurtava maailman ensimmäisenä täyspitkänä muumielokuvana. Hiljattain se päivitettiin tähän päivään parannetuilla äänillä ja väreillä.
Vuonna 2010 tuotettiin stop-motion-animaatioelokuva Muumi ja punainen pyrstötähti. Elokuva koostuu jaksoista, jotka ovat uudelleenkäsiteltyä materiaalia edellä mainitusta vuosien 1977-1982 Muumit-televisiosarjasta. Huolellisen restauroinnin ja useiden ääninäyttelijöiden tähdittämän upouuden ääniraidan ansiosta tämä elokuvasovitus herättää tarinan uuteen eloon. Islantilaiset taiteilijat Björk ja Sjón, molemmat intohimoisia muumifaneja, osallistuivat elokuvan tekemiseen säveltämällä The Comet Songin.
Muuta
Vuonna 2015 Suomen Kansallisbaletti toteutti Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan innoittamana balettiesityksen. Vaikka muumien fyysiset ominaisuudet eivät ehkä ole kaikkein otollisimmat balettiin, muut Muumilaakson hahmot hoitivat klassiset balettielementit tyylikkäästi.
Lähteet:
– Jansson, Tove. Muumipeikko ja pyrstötähti (alkuperäisteos Kometjakten 1946, Kometen kommer 1968). Suom. Laila Järvinen. Helsinki: Werner Söderstöm Osakeyhtiö 2018.
– Jansson, Tove. Kometjakten. Helsingfors: Söderströms 1946.
– Jansson, Tove. Mumintrollet på kometjakt. Helsingfors: Söderströms 1956.
– Jansson, Tove. Kometen kommer. Helsingfors: Förlaget 2016.
– Maailmanloppu tulee! (alkuperäisteos Jorden går under!) Suom. Juhani Tolvanen. Helsinki: Tigertext Ab/Ny Tid 2007.
– Westin, Boel. Tove Jansson. Sanat, kuvat, elämä. Suom. Jaana Nikula. Helsinki: Schildts 2007.
Lue lisää Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjasta tässä artikkelisarjassa, joka tutkii miten muumikirjat voivat lohduttaa nykyajan kriisien keskellä.
Kyllä äiti tietää – Miten muumikirjat lohduttavat meitä kriisiaikoina, osa 1
Ensimmäinen osa kaksiosaista artikkelisarjaa, tämä blogi tutkii miten muumikirjat lohduttavat lukijoita vielä tämän päivän kriisiaikoina.
Tanssia pyrstötähdestä huolimatta – Miten muumikirjat lohduttavat meitä kriisiaikoina, osa 2
Tässä kaksiosaisen sarjan toisessa osassa tarkastellaan miten muumikirjat lohduttavat lukijoita selviytymään globaaleista kriiseistä.