Myrskyjen merkitys Tove Janssonin elämässä ja kirjallisuudessa

Tove Janssonin ateljeessa, kerrostalosta korkealle taivasta kohti kohoavassa tornissa, Helsingin kattojen yläpuolella sen viimeistään ymmärtää: meri, ja varsinkin sitä vavahduttavat myrskyt, eivät olleet hänelle vain asuinympäristö ja satunnainen luonnonilmiö – vaan suuri osa hänen elämäänsä.

Ateljeen työtason yläpuolella, varsin keskeisessä kohdassa kirjahyllyä, on erityinen kokoelma kirjoja myrskyistä ja merenkäynnistä. Ateljeen kylpyhuoneen oven sisäpuoli on vuorattu täyteen valokuvia ja lehtileikkeitä dramaattisesta merenkäynnistä ja mahtipontisista myrskyistä – jopa tornadoista.

Meri ja sen jylläävät myrskyt olivat Janssonille keskeinen inspiraation lähde, jota muistuttavilla asioilla hän jopa ympäröi itsensä myös ollessaan kauempana merestä. Kiintymys merten myrskyihin kätkee taakseen kiehtovan tarinan.

”On mukavampaa kun myrskyää.”

Tove Jansson itse kertoi Margareta Strömstedtille dokumenttielokuvassa Mumin och havet (1968), että hänen isänsä, myös Faffaniksi kutsuttu Viktor Jansson, rakasti myrskyjä. ”Hänen mielestään kesä oli liian vihreä, liian yksitoikkoinen, liikaa verantaelämää, ei tapahtunut mitään. Ja sitten yhtäkkiä ilmanpainemittari laski, ja hänestä tuli kovin innostunut: hän juoksi ympäriinsä, ja mittasi veden korkeuden, ja nosti veneet ja varoitti perhettä – ja sitten se puhkesi.”

Tove Janssonin veljentyttären, Sophia Janssonin, mukaan Toven ja tämän isän rakkaus myrskyjä kohtaan liittyi vapautumiseen. “Jotkut ihmiset juoksevat myrskysäässä ulos tanssimaan, joillekin myrsky voi olla pelottavakin. Tove suhtautui myrskyihin kuten hänen isänsäkin, jolle myrskyillä oli vapauttava vaikutus”, hän kertoo. ”Tavallaanhan myrsky on ihmistä suurempi voima, jolloin sitä voi kokea olevansa alakynnessä, mutta toisaalta vaikutus voi olla myös käänteinen: voi rentoutua ja vapautua, koska myrsky on ihmistä suurempi.”

Tottakai myös seikkailun tuntemuksilla lienee tässä Sophia Janssonin mukaan ollut sijansa. ”Myrsky täytti elämän sisällöllä: mitä vain voi tapahtua, vene voi karata, puut voivat kaatua. Tämä liittyi seikkailun ajatukseen – siihen, että myrsky voi johtaa johonkin odottamattomaan, suunnittelemattomaan.”

Myös Toven veli Per Olov Jansson muistelee perheen kesiä ja tyrskyjen viehätystä Pellingin saaristossa teoksessa Muumimaailma ja todellisuus – Tove Janssonin elämä kuvina (2014): “Vähän matkan päässä saaren itärannasta oli vedenalainen kari. Me kiipesimme aina sille ja annoimme sitten aaltojen viedä meidät mennessään. Vauhti oli välillä kova, mutta Tovea ei pelottanut koskaan. Hän myös hyppeli hurjapäisesti korkeilta kallioilta ja ponnahduslaudoilta.”

”Minusta kyllä on mukavampaa kun myrskyää.”

Myrskyt eivät jääneet Tove Janssonin elämässä vain osaksi kesiä ja syksyjä Pellingen saaristossa: hän tallensi ne lukuisin eri tavoin osaksi miljoonia ihmisiä ympäri maailman edelleenkin ilahduttavaa kirjallisuutta, kuvituksia ja taidetta. Joissakin kirjoissa, kuten ensimmäisessä Muumi-tarinassa Muumit ja suuri tuhotulva (1945), koko ympäröivä maailma on myrskyisä, ja useimmissa se kehystää seikkailuja, kuten esimerkiksi kirjassa Muumipappa ja meri (1965).

”Minusta kyllä on mukavampaa kun myrskyää. Taidankin taas tästä lähteä ennen kuin aallot alkavat asettua.”

Muumit ja suuri tuhotulva (1945)

Myös Janssonin aikuisille suunnatussa kirjallisuudessa myrskyt kehystävät seikkailun tunnetta arjen keskellä sekä vapauttavat henkisiä voimavaroja.

Nyt rynnisti uusi pimeys veden yli, suuri myrsky oli tullut! Hän juoksi sitä vastaan ja joutui tuulen syliin, hän oli kylmä ja palava yhtaikaa ja huusi kovalla äänellä: Tuulee! Tuulee!

Kesäkirja (1972)

Myrskyjen yllättävä voima piirtyy oivaltavasti Muumi-tarinassa Vilijonkka joka pelkäsi myrskyjä, kun Vilijonkka joutuu kokemaan paitsi voimakkaan myrskyn, joka tuhoaa hänen taloaan ja omaisuuttaan, myös sen aiheuttaman henkisen myllerryksen ja paniikin. Lopputuloksena hän kokeaa yllättäen sittenkin vapautuvansa:

“Nyt minä en enää koskaan pelkää, hän sanoi itsekseen. Nyt minä olen vapaa. Nyt minusta on hauskaa mikä vain.”

Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962)

Osiltaan myrskyjen merkitys Janssonin kirjallisuuden voi liittyä myrskyjen visuaaliseen ja tarinalliseen voimaan, kuten Sophia Jansson myös arvelee: “Myrskyt ovat myös hyvin visuaalisia sääilmiöitä: aallot ovat suuria ja vaahtopäisiä, pilvet ovat dramaattisia ja eläväisiä, salamoi. On muotoja, värejä, ääniä.”

“Toki on huomioitava, että Tove myös asui koko elämänsä meren äärellä, joten on luonnollista, että myrskytkin olivat kiinteä osa hänen taidettaan ja kirjallisuuttaan. Muumi-tarinoissa on läsnä luonnon kulttuuri, eikä esimerkiksi kaupunkikulttuuri. Kiinnostavaa on, että Tove keskittyi myöhemmässä kirjallisuudessaan enemmän ihmisiin, heidän välisiin suhteisiinsa sekä kommunikaatioon”, Jansson täydentää.

”Tapahtui jotain anteeksiantamatonta; minä aloin pelätä merta.”

Myrskyjen rooli Tove Janssonin elämässä muuttui lopulta iän myötä. Ollessaan jo yli 70-vuotiaita, hän ja elämänkumppaninsa Tuulikki kohtasivat Klovharun saarella myrskyn, joka kaikessa voimassaan jopa rikkoi heidän Victoria-veneensä. Tämän jälkeen he joutuivat myöntämään, että eivät enää pärjänneet saarella keskenään.

Kirjassa Haru, eräs saari (1996), Tove Jansson kuvailee tuntemuksiaan: ”Tuli kesä jolloin oli äkkiä vaikea saada verkkoja nostetuksi. Maasto alkoi hangoitella vastaan ja kävi petolliseksi. – – Asiat huononivat, minä esimerkiksi en enää halunnut kiivetä katolle savupiippua nuohoamaan – –.”

Kävi jopa niin, että hänen ajatuksensa kääntyivät aivan vastakkaisiksi: ”Ja viimeisenä kesänä tapahtui jotain anteeksiantamatonta; minä aloin pelätä merta. Suuret aallot eivät enää merkinneetkään seikkailua, vaan pelkkää pelkoa ja huolta veneen takia ja kaikkien muidenkin veneiden jotka liikkuivat vesillä huonolla säällä.”

Lopulta Tove ja Tuulikki pakkasivat kaikki tavaransa kerralla ja jättivät jäähyväiset saarelle.

Vaikka tämä voikin kuulostaa surulliselta, voi tapahtumissa nähdä myös kaunista kunnioitusta ikää ja elämän etenemistä kohtaan, kuten Sophia Janssonkin virkkoo: “Tämä oli toisaalta hyvin kaunis loppu heidän kesilleen siellä. Heidän aikansa Klovharussa loppui selkeästi ja radikaalisti, eikä niin, että he olisivat tulleet sinne harvemmin ja harvemmin väsyneempinä. He myönsivät tosiasiat, hyväksyivät ne ja lähtivät. Heidän tarinansa saarella sai selkeän kaaren; siitä syntyi kokonaisuus.”

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä

Kaikessa jännittävyydessään ja merkitysvoimassaan myrskyjäkään ei kuitenkaan tietenkään sovi olla liikaa eikä niiden ole hyvä olla liian hurjia. Itämertakin vahingoittava ilmaston lämpeneminen voi johtaa myös myrskyjen lisääntymiseen.

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä ja sen vakavin ympäristöongelma on rehevöityminen. Vaikka merta rehevöittävät ravinnepäästöt ovat viime aikoina vähentyneet, rehevöitymisen näkyvät merkit, kuten sinileväkukinnat, veden sameneminen sekä pohja-alueiden hapettomuus vaivaavat Itämerta edelleen. Ilmastonmuutoksen vaikutukset kiihdyttävät Itämeren rehevöitymistä entisestään. Muumi-tarinoista tutut leikit ja seikkailut meren rannoilla ja aalloilla eivät näyttäisi samalta nykypäivän ympäristössä.

Muumien ja John Nurmisen Säätiön yhteistyössä käynnistämä #MEIDÄNMERI-kampanja päättyi 31. kesäkuuta 2021 ja saavutti tavoitteensa keräämällä yli miljoona euroa Itämeren ja sen perinnön suojeluun. Kiitos kaikille muumifaneille, jotka auttoivat tavoitteen saavuttamisessa!