Tove Jansson loi klassikkoteoksensa mustavalkokuvien rinnalle myös värikuvia

Taikatalvi-kirjassa Muumipeikko herää talviunestaan, kun muu muumiperhe jatkaa uniaan. Häntä tervehtii kylmä, vieras maailma. 

“Taivas oli melkein musta, mutta lumi oli kuutamossa kirkkaan sinistä. Meri nukkui jään alla, ja syvällä mullassa juurien välissä pienet mönkiäiset näkivät unta keväästä. Mutta siihen oli vielä melkoinen matka, sillä talvi ei ollut pitemmällä kuin vähän ohi uudenvuoden.”

Muumipeikko tutustuu ensimmäistä kertaa lumeen, josta hänen perheensä on vain kuullut aiemmin: 

“Kylmä ilma tulvahti häntä vastaan. Hän haukkoi henkeään, luiskahti ja vieri alas räystäältä. Ja niin Muumipeikko tupsahti avuttomana uuteen, vaaralliseen maailmaan ja vajosi syvälle elämänsä ensimmäiseen lumikinokseen. Se pisteli epämiellyttävästi hänen sametti-ihoaan, mutta samalla hänen kuononsa tunsi uuden hajun. Se oli vakavampi kuin mikään hänen ennen tuntemansa haju ja hiukan pelottavakin.”

Eri versiot eri painoksia varten

Tove Jansson osallistui usein aktiivisesti kirjojensa eri painosten suunnitteluun. Joitakin kirjoja varten hän teki malleja, joihin hän piirsi koko kirjan sivun kerrallaan. Hän suunnitteli myös kansien kuvien ja tekstin sijoittelun ja hänellä oli tarkka silmä typografiaan. 

Jansson loi usein uusia kansia kirjojensa eri käännöksille ja piirsi joskus jopa uusia kuvia kirjoihinsa. Esimerkiksi Kesäkirja-romaanissa ei alunperin ollut kuvitusta koska Jansson ei halunnut, että kirjaa pidettäisiin lastenkirjana, mutta myöhemmin hän suostui kustantajan pyynnöstä piirtämään useita kuvituksia. 

Toinen kirja, jota varten Jansson loi tilaustyönä kuvia, on Taikatalvi, jonka italiankieliseen painokseen, Magia d’inverno, hän loi vuonna 1961 värikuvat. Vuonna 1957 ilmestyneessä Helsingfors Centraltryckerietin painamassa alkuperäisessä teoksessa oli 71 tussipiirrosta, kaikki mustavalkoisia. 

Italiankielisessä painoksessa on erilainen kansikuva kuin alkuperäisessä ruotsinkielisessä, se on muokattu väriversio kuvituksesta, jossa Muumipeikko tapaa ”jonkun, joka oli kaivautunut keskelle kinosta mukavaan kuoppaan, loikoi siinä katsellen vakavaa talvitaivasta ja vihelteli, hyvin hiljaa tosin, mutta vihelteli joka tapauksessa.” 

Tuo joku on Tuu-tikki, joka osoittautuu hyvin keskeiseksi hahmoksi. 

Uimahuoneen värikkäät ikkunat

Italiankielisessä painoksessa lukijat näkevät, kuinka uimahuoneen värikkäät ikkunat heräävät henkiin fuksiaan ja vihreän eri sävyissä. Kirjan työnimi liittyi itse asiassa uimahuoneeseen – kirjan käsikirjoitusta kutsuttiin pitkään nimellä Det förtrollade badhuset / Lumottu uimahuone. 

Uimahuoneella onkin keskeinen asema juonessa, sillä Tuu-tikki asuu siellä näkymättömien päästäisten kanssa. Tuu-tikista Muumipeikko saa eräänlaisen talvisen mentorin, joka rauhallisella ja itsevarmalla äänellään opettaa Muumipeikolle talvisen elämän realiteetteja: 

“Katsos, on niin paljon väkeä, joka ei sovi kesään eikä kevääseen eikä syksyyn, hän sanoi.  Kaikki hieman arat ja kummalliset. Muutamat yöeläimet ja oliot, joita ei huolita mihinkään ja joihin kukaan ei usko. Ne pysyvät piilossa koko vuoden. Ja sitten kun on rauhallista ja valkeaa ja yöt tulevat pitkiksi ja kaikki ovat nukahtaneet talviuneen – silloin ne tulevat esille.”

Taikatalvi – nelivärinen aikuistumisromaani

Taikatalvessa Muumipeikko joutuu selviytymään ensimmäistä kertaa ilman perheensä turvallista läsnäoloa – he ovat kyllä Muumitalossa, mutta kuorsaavat pitkän talven yli lämpimästi peittoihinsa kääriytyneinä. Kirjan voi nähdä eräänlaisena aikuistumistarinana, jossa Muumipeikon on opittava pärjäämään oudossa ja toisinaan epävieraanvaraisessa ympäristössä. 

Talven aikana Muumipeikko kohtaa kaikenlaisia uusia ja pelottavia ilmiöitä, kuten lumimyrskyjä, keskitalven hurjia nuotiotulia, yli-innokkaan talviurheilun harrastajan ja, ei vähäisimpänä, pelottavan Jäärouvan. 

“Jäärouva tuli kävellen kaukana jäällä. Hän oli valkoinen kuin steariini, mutta jos häntä katsoi oikeanpuoleisen ikkunaruudun läpi, hän muuttui punaiseksi; vasemmanpuoleisen ruudun läpi katsottuna hän oli vaaleanvihreä.”

Kuollut orava ja Jäärouva

Tuu-tikki on opettanut Muumipeikolle, että on ehdottomasti kiellettyä katsoa suoraan Jäärouvan silmiin, mutta pieni kaunishäntäinen orava tekee juuri niin ja katsoo hänen kylmiin sinisiin silmiinsä. Jäärouvan jäljiltä “makasi orava jäykkänä ja kylmänä, pienet jalat ilmassa”, ja vaikka sitä yritetään elvyttää uimahuoneessa, sen pienet käpälät “törröttivät yhä ilmassa jäykkinä ja surullisina”. “Nyt kävi huonosti”, Tuu-tikki sanoo, ja Muumilaakson totuudenpuhuja Pikku Myy on nopeasti samaa mieltä. 

”Hän on aivan kuollut”, sanoi Pikku My asiallisesti. “Hän sai ainakin ennen kuolemaansa nähdä jotakin oikein kaunista”, kuiskasi Muumipeikko värisevällä äänellä.

“No jaa”, sanoi pikku Myy, “Oli miten oli, nyt hän on unohtanut kaiken. Ja minä aion tehdä hänen hännästään pienen suloisen muhvin.”

Taikatalvi kuvaa kuolemaa proosallisesti ja runollisesti

He keskustelevat hautajaisjärjestelyistä ja sopivasta suruvaatteesta sekä siitä, voiko kuolleen olettaa nauttivan hännästään. Muumipeikko loukkaantuu ja pyytää muita lopettamaan oravan kuolemasta puhumisen, koska se on hänen mielestään niin kamalaa. Tuu-tikki antaa hänelle vastauksen, joka on sekä proosallinen että runollinen, lohduttava, mutta ei yritä kaunistella tapahtunutta. 

“Jos on kuollut, niin on kuollut”, Tuu-tikki sanoi ystävällisesti. Tämä orava muuttuu vähitellen maaksi ja myöhemmin hänestä kasvaa puu, jossa uudet oravat hyppelevät. Onko se niin surullista?

”Onneton loppu ei ole fair play”

Tove Jansson oli vakuuttunut siitä, että lapsille voi ja pitää kirjoittaa myös surusta, kuolemasta ja katastrofeista. Hänellä oli kuitenkin tietyt käyttäytymissäännöt, jotka hän hahmotteli esseessään Den lömska barndomsförfattaren ja kehitti niitä edelleen kiitospuheessaan, kun hän sai H. C. Andersen -mitalin lastenkirjallisuuden ansioista vuonna 1966. 

“Mutta erään asian kirjailija on lukijoilleen velkaa: onnellisen lopun, jollakin tavoin onnellisen lopun. Tai sitten sen, että lapselle jää mahdollisuus rakentaa eteenpäin omin neuvoin. Lukeva lapsi on tietenkin samaistanut itsensä päähenkilöön, eikä onneton loppu ole fair play.” Janssonille oli keskeistä, että lapsi saa jonkinlaisen lohdutuksen eikä jää yksin kirjailijan herättämien tunteiden kanssa.

Älkää ottako hengiltä sitä, johon lapsi on samaistanut itsensä

“Tietenkin voi kirjoittaa kuolemasta, kaikkein lopullisimmasta asiasta, mutta älkää ottako hengiltä sitä, johon lapsi on samaistanut itsensä. Valitkaa joku vähemmän tärkeä tai joku sellainen, joita on monta.” 

Taikatalvessa kirjailija noudattaa omaa neuvoaan, sillä Tuu-tikin toteamuksen jälkeen on pieni tähti, jossa on seuraava teksti: 

”Jos lukijaa alkaa itkettää, katsokoon nopeasti sivua 122! – Tekijän huom.”

(Tässä on valitettavasti alaviitteen sivunumerossa pieni virhe, tarkoitus on viitata sivulla 120 oleviin tapahtumiin.)

WSOY julkaisi suomenkielisen Taikatalvi-kirjan värikuvilla vuonna 2021. Sukella kirjaan ja ota selvää, mitä sivulla lukee – kuten Tove Janssonille oli tapana, kirja on avoin erilaisille tulkinnoille.