Tanssiva Muumilaakso

Yhteisten hetkien vaaliminen on keskeistä muumitarinoissa. Tove Jansson arvosti ystäviä ja perhettä suuresti, ja yhteiset juhlat olivat tietyllä tapaa avain toisen maailmansodan aikaisesta elämästä selviytymiseen. Juhlat, joissa yleensä tanssittiin, auttoivat pakenemaan ajan synkkää todellisuutta.

Vanhoissa valokuvissa ja videoissa Tove nähdään usein tanssimassa juhlissa tai kalliolla omalla saarellaan.

Tämä leikkisyys vapauden ja ilon ilmaisukeinona välittyi myös Tove Janssonin kirjallisuuteen, mukaan lukien muumitarinoihin. Kautta muumitarinoiden, muumit ja heidän ystävänsä vierailevat lukuisissa juhlissa. Muumeilta opimme myös, että juhlaan – tai tanssiin – ei tarvitse erityistä syytä!

Tanssia vaaran keskellä: ilo ja yhteisöllisyys

Muumipeikko ja pyrstötähti (1946) on oiva esimerkki muumien taidosta pitää kiinni pienistä iloista vaarojen ja huolten uhatessa. Niiskuneiti haluaa välttämättä mennä metsän tanssiaisiin, vaikka pyrstötähti lähestyy Maata.

–Voi! Minä haluan tanssia! huudahti Niiskuneiti ja taputti käpäliään. –Ei meillä ole aikaa tanssia, kun maailmanloppu on tulossa, sanoi Niisku. –Mutta jos me ylipäätään aiomme tanssia, niin se on tehtävä nyt, julisti Niiskuneiti.
– Ole kiltti! Maailmanloppuhan tulee vasta kahden päivän kuluttua! –Ehkä sieltä kauppapuodista saa limonaatiakin, arveli Nipsu. –Ja tie kulkee melkein meidän suuntaamme, huomautti Muumipeikko. –Voihan sitä tanssilavaa vähän vilkaista, päätti Nuuskamuikkunen. – Noin ohimennen…

– Muumipeikko ja pyrstötähti (1946)

Muumipappa kantoi soittorasian puutarhaan ja kytki sen valtavaan kaiuttimeen. Yhdessä silmänräpäyksessä koko laakson täytti tanssi, hyppy, tömistys, pyörähtely ja räpyttely. Puunhenget tanssivat ilmassa hiukset hulmuten, ja jäykkäsääriset hiiriparit pyörähtelivät lehtimajoissa.

– Taikurin hattu (1948)

Sirke Happosen muumikirjojen liikettä käsittelevän väitöskirjan (“Vilijonkka ikkunassa – Tove Janssonin Muumiteosten kuva, sana ja liike” vuodelta 2007) mukaan eri hahmojen tanssityyleissä on kuvituksissa eroja – balettimaisista muumeista taiteellisempiin Vilijonkkiin ja Mymmeleihin.

Toinen melko synkkä tarina, Muumilaakson marraskuu (1970), kevenee Mymmelin tanssiesityksen kautta. Hänen liikkeitään ja niiden tuomaa vapaudentunnetta kuvataan kohtauksessa yksityiskohtaisesti.

Mymmeli käveli keskelle lattiaa vaatimattoman ja hyvin itsetietoisen näköisenä. Hänen hiuksensa ulottuivat polviin asti, näki että hiusten pesu oli onnistunut. Hän nyökäytti nopeasti Nuuskamuikkuselle, ja tämä alkoi soittaa. Hän soitti hyvin hiljaa, Mymmeli kohotti käsivarsiaan ja pyörähteli paikallaan pienin, epäröivin askelin. Shuu, shuu, tiluliluu, soi huuliharppu, ja huomaamatta soitto muuttui sävelmäksi, ja sävel kävi yhä hilpeämmäksi ja Mymmeli tanssi yhä nopeammin, ja nyt koko keittiö oli täynnä soittoa ja liikettä ja Mymmelin pitkä punainen tukka oli kuin lentävä aurinko. Se vasta oli kaunista ja hilpeää!

Kaikki huusivat: – Hyvä, hyvä! ja Hemuli sanoi vilpittömästi ihaillen: – Kiitoksia ihan kamalasti! – Älkää minua kiittäkö, Mymmeli sanoi. – Minä en voi olla tanssimatta. Teidän pitäisi tehdä samoin!

– Muumilaakson marraskuu (1975)

Kirjassa Vaarallinen juhannus (1954) Vilijaana on innoissaan juhannuksesta ja haluaa juhlia tanssimalla kokon ympärillä: tämä ei ole pelkästään kulttuurinen viittaus pohjoismaisiin perinteisiin, vaan myös esimerkki tanssista keinona vapautua velvollisuuksista ja rajoitteista.

Juhannuskokko räiskyi iloisesti suurissa mustissa kirjaimissa, ja kipinäryöppyjä sinkoili kohti kalpeaa öistä taivasta. Paksu savu tuprusi pitkälle yli niittyjen ja jäi leijumaan kuin valkoisina mattoina ilmaan. Vilijaana lauloi. Hän tanssi laihoilla jaloillaan kokon ympärillä ja pieksi hiillosta oksalla. – Ei koskaan enää enoa, hän lauloi. – Ei koskaan enää rouvaa! Ei koskaan, koskaan enää! Pimpulapampulapum!

– Vaarallinen juhannus (1954)

Mörkö oli laatinut itselleen lyhtymenot. Tuijotettuaan valoa jonkin aikaa hän rupesi laulamaan. Se oli kai olevinaan laulua. Jonkinlaista hyräilyä, vinkuvaa, ohutta ääntä, joka tunkeutui kaikkialle, kunnes tuntui että sitä oli päässä, silmien takana, vatsassa. Samalla Mörkö huojutti ruumistaan edestakaisin, hitaasti ja raskaasti, ja heilutti ylös alas helmojaan, jotka muistuttivat kuivia, ryppyisiä lepakon siipiä. Hän tanssi!

– Muumipappa ja meri (1965)

Tanssia läpi aikakausien: swingistä sambaan

Muumikirjat on käännetty yli 60 kielelle, joista monista on tehty myös useita painoksia vuosien varrella. Kymmenet eri versiot osoittavat paitsi kulttuurisia eroja, myös ajan tuomia muutoksia maailmassa.

Vuoden 1946 alkuperäisessä versiossa kirjasta Kometjakten (Muumipeikko ja pyrstötähti ruotsiksi), Niiskuneiti kysyy Muumipeikolta “Kan du dansa swing?” (“Osaatko tanssia swingiä?”), mutta myöhemmässä vuoden 1956 painoksessa Mumintrollet på kometjakt, Niiskuneiti kysyy Muumipeikon mambo-taidoista.

Vuoden 1951 englanninkielisessä käännöksessä puolestaan mainitaan samba, ja toisessa ruotsinkielisessä versiossa Kometen kommer vuodelta 1968, Niiskuneiti kysyy “Kan du dansa detdär nya du vet, vaddetnuheter?” (“Osaatko tanssia sitä uutta, tiedäthän, mikäsennimionkaan?”).

Muumipeikko itse kuitenkin pitää aina eniten valssista!

Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan varhaisissa versioissa Nuuskamuikkunen kuvataan tanssimassa varpaillaan soittaessaan huuliharppuaan, mutta myöhemmissä versioissa hän seisoo paikallaan molemmilla jaloillaan.

Onpa se sitten vaaroja uhatessa, tylsää arkea vastaan taistellessa tai yksinkertaisesti ilonilmaisuna, Muumilaaksossa tanssille on aikaa aina! Jos voisit liittyä tanssiaisiin Muumilaaksossa, kenet sinä haluaisit tanssipariksesi?