Tove & Tooti – vuosisadan rakkaustarina – Queer-teemat Tove Janssonin elämässä ja taiteessa, osa 3

Muumilaakson amorfiset ja monipuoliset sukupuoliroolit, joista kirjoitimme tämän sarjan toisessa osassa, johtuvat kenties Tove Janssonin omasta haluttomuudesta tulla luokitelluksi täksi tai tuoksi hänen omassa yksityiselämässään. Tämä näkyi esimerkiksi kieltäytymällä hankkimasta lapsia tai elää 1940- ja 50-luvuilla nuorille naisille tyypillistä elämää. Toisaalta, hän ei alussa myöskään täysin omaksunut homoseksuaalista identiteettiään.

”En usko, että olen täysin lesbiaaninen…”

Kun Tove tapasi Vivica Bandlerin, josta kirjoitimme tämän sarjan ensimmäisessä osassa, hän oli ollut suhteessa kansanedustaja ja toimittaja Atos Wirtasen kanssa kolme vuotta. Yhdessä Eva Konikoffille lähettämässään kirjeessä hän kuvaa seksuaalista suuntautumistaan seuraavasti:

”En usko että olen täysin lesbiaaninen, tunnen hyvin kirkkaasti ettei muita naisia voi olla kuin Vi, että suhteeni miehiin ei ole muuttunut. Ehkä parantunut. Yksinkertaisempi, iloisempi, vähemmän kireä.”  (Tove kirjeessä Eva Konikoffille, päivätty viikkoa ennen joulua, 1946)

Seuraavien vuosien aikana Tove näytti etsivänsä itseään yksityiselämässään sekä ammatillisesti, suhteissaan sekä miehiin että naisiin ja yrittäen tasapainoitella aikansa maalaamisen ja Muumi-tarinoiden parissa työskentelyn välillä. Mutta kun hän tapasi graafikko ja taiteilija Tuulikki Pietilän joulujuhlissa vuonna 1955, hän pian huomasi löytäneensä elämänsä rakkauden.

”Olen kuin puutarha, joka on viimeinkin saanut vettä, niin että kukkani jaksavat avautua”, Tove kirjoittaa Tuulikki Pietilälle kesällä 1956.

Tuulikki, lempinimeltään Tooti, oli inspiraatio Tuutikki-hahmolle, joka esiintyy kuudennessa Muumi-kirjassa Taikatalvi (1957). Hän on viisas ja rauhallinen hahmo, joka ohjaa Muumipeikon outoon talvimaailmaan, johon hän yllättäen on herännyt, kun hänen muu perheensä jatkaa tavanomaista talviunta.

Tuutikki kertoo Muumipeikolle talvimaailman erikoisista olennoista. Vetämättä liian suoria yhtäläisyyksiä Muumilaakson ja todellisuuden välille, on houkuttelevaa lukea tämä kuvaus allegoriana niille queer-ihmisille, jotka eivät ole pystyneet näyttämään todellista minäänsä päivänvalossa niinä aikoina kun Tove kirjoitti tarinan:

”Katsos, on niin paljon väkeä, joka ei sovi kesään eikä kevääseen eikä syksyyn, hän sanoi. – Kaikki hieman arat ja kummalliset. Muutamat yöeläimet ja oliot, joita ei huolita mihinkään ja joihin kukaan ei usko. Ne pysyvät piilossa koko vuoden. Ja sitten kun on rauhallista ja valkeaa ja yöt tulevat pitkiksi ja kaikki ovat nukahtaneet talviuneen – silloin ne tulevat esille.”

Taikatalvi, 1957

Tove sanoi, että hänen Taikatalvessa kuvailema kylmä, vieras maailma on allegoria kaupalliselle Muumi-liiketoiminnalle, jota hänen täytyi oppia hallitsemaan, kun Muumit saivat yhä enemmän faneja 1950-luvulla.

Tuulikki oli Tovelle suuri tuki, ja auttoi häntä hallitsemaan työtään sekä tarjosi ohjausta, aivan kuten Tuutikki Taikatalvi-romaanissa. Tove jopa sanoi, että ilman Tuulikkia hän ei olisi pystynyt voittamaan luovaa kriisiä, jonka koki kirjoittaessaan Taikatalvea.

“Rakastan sinua samalla sekä lumoutuneena…”

Tuulikki Pietilästä Tove Jansson löysi itsensä kaltaisen matkustajan, tutkijan ja vapauden rakastajan, ja yhtä tärkeänä, jonkun, joka ymmärsi ja kunnioitti työn ja taiteilijuuden keskeistä paikkaa hänen elämässään. Omaa identiteettiään vuosia etsineenä Tuulikista Tove näytti löytäneen mielenrauhan.

“Rakastan sinua samalla sekä lumoutuneena että hyvin rauhallisena enkä pelkää mitään mikä meitä mahdollisesti tulevaisuudessa odottaa” Tove kirjoittaa kesäkuussa 1956.

Hän oli muuttunut nainen, joka oli vihdoin ”siirtynyt kummitusten puolelle”, kuten hän sanoi, kummituksen olleen tuolloin yleinen viittaus lesboihin. Tove ja Tuulikki pysyivät elinikäisinä kumppaneina, asuivat 45 vuotta yhdessä viereisissä ateljeeasunnoissa Helsingissä ja syrjäisellä Klovharun saarella kaukana Suomenlahdella, josta tämänkin blogitekstin pääkuva on otettu.

Reilua peliä – jokapäiväisen homoseksuaalisuuden juhlaa

Tove kuvailee hänen ja Tuulikin tapaista paria yhdessä myöhemmistä kirjoistaan, Reilua peliä (Rent spel) vuodelta 1989.

Se on kuvaus Jonnasta ja Marista, kahdesta 70-vuotiaasta naisesta, jotka ovat asuneet yhdessä vuosikymmenien ajan vierekkäisissä studioissa, erotettuna samanlaisella ullakkokäytävällä kuin Tuulikki ja Tove. Toinen on taiteilija, toinen taiteilija ja kirjailija, ja he työskentelevät ja matkustavat yhdessä ympäri maailmaa.

SETAn, suomalaisen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeusjärjestön palkitsema Reilua peliä -kirja on kuvaus elinikäisestä lesbosuhteesta, jokapäiväisen homoseksuaalisuuden juhlasta, jossa seksuaalista identiteettiä ei koeta salassapidettävänä tai väittelyn aiheena.

Kuvaukset saman sukupuolen välisestä suhteesta Reilua peliä -kirjassa on paljon myönteisempi kuin yhdessä Toven aikaisemmassa novellikokoelmassa, Nukkekaappi ja muita kertomuksia (1978), jonka hän kirjoitti kymmenen vuotta aiemmin.

Eräässä homoseksuaalisten päähenkilöiden tähdittämässä novellissa, nuori nainen, Rosa, yrittää tasapainoitella kumppaninsa Elenan ja erittäin vaativan ja kiinnipitävän äitinsä odotuksien välillä, jotka molemmat haluavat lähteä pitkälle matkalle Rosan kanssa. Rosan äiti ei tunnu haluavan tunnustaa todellista romanttista suhdetta Rosan ja Elenan välillä, ja kolmiodraama on vähätellyn aggression ja nieltyjen tunteiden vuoksi jännittynyt.

Barbro K Gustavsson kirjoitti tutkielman homoseksuaalisista suhteista Toven myöhemmässä fiktiossa. Hän näki korrelaation vuosien varrella tapahtuneessa muutoksessa yhteiskunnallisessa suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen sekä Toven aikuisproosassa olevien positiivisten saman sukupuolen välisten kuvausten välillä.

Vaikka Tove ei koskaan ollut homoaktivisti, rohkean taiteensa ja rohkeiden elämänvalintojensa kautta hän toimii edelleen inspiraationa monille queer-ihmisille ympäri maailman.

— —

Sitaatit ovat Boel Westinin ja Helen Svenssonin kirjasta Kirjeitä Tove Janssonilta.

Kuvat: Per Olov Jansson & Moomin Characters