Vilijonkat, siisteyden ja rutiinien pikkutarkat vaalijat

Rouva Vilijonkka on pukeutunut siistiin punaiseen leninkiin ja samanväriseen tupsulakkiin, ja hänen kolme lastaan on puettu täsmälleen samalla tavalla. Hän kantaa mukanaan käsilaukkua ja sateenvarjoa. (Huono sää ei yllätä häntä koskaan, sillä hän varautuu siihenkin kotoa lähtiessään.)

Vilijonkat ovat tarkkoja kodistaan, jonka nurkkia he tomuttavat, kuuraavat, lakaisevat, pesevät ja kiillottavat alituiseen. Kaikenlaiset ötökät ovat heille kauhistus – madot, toukat, koit ja erityisesti pahanilkiset turkiskuoriaiset, joiden pienet leuat rouskuttavat heidän kauniit pukunsa täyteen reikiä.

”Vilijonkat näyttävät alinomaa huolestuneilta, eikä ihme, sillä onhan heillä niin paljon murehdittavaa.”

Ainaisella siisteyden ja järjestyksen vaalimisella on haittapuolensa – vilijonkat ehtivät harvoin pitää hauskaa loputtomilta askareiltaan. Ja saattavatpa he hieman pöyhkeilläkin kulmakunnan siisteimmällä kodilla ja siivoimmalla jälkikasvulla. Moni vilijonkka on silti saavuttanut tasapainon velvollisuuksien ja vapauden välillä, usein muumiperheen avustuksella.

Ensimmäisen kerran vilijonkka tavataan kirjassa Kuinkas sitten kävikään? Kirja Mymmelistä, Muumipeikosta ja pikku Myystä (1952). Kokoelmassa Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962) on novelli ”Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin”, ja vilijonkka on myös yksi päähenkilöistä teoksessa Muumilaakson marraskuu (1970). Rouva Vilijonkka puolestaan esiintyy ensimmäisen kerran sarjakuvassa ja on monelle tuttu animaatioista. Kirjassa Vaarallinen juhannus (1954, suomennos 1957) vilijonkka nimeltään Vilijaana huomaa, että juhannus onkin iloinen ja jännittävä juhla, eikä sen viettoon tarvitse kutsua ikäviä sukulaisia, etenkään kun he eivät edes vaivaudu paikalle. Sen sijaan voi vaikka poimia Niiskuneidin kanssa kukkia juhannustaikaa varten. Vilijaana päätyy jopa juhannusyönä telkien taa, mikä toden totta on melkoisen epävilijonkkamaista!

Tiesitkö tämän vilijonkista?

Monet vilijonkat omistavat runsain määrin erilaisia koriste-esineitä, kuten pieniä peilejä, valokuvia sametti- ja näkinkenkäkehyksissä, posliinisia kissanpoikia ja hemuleita lepäämässä pitsiliinoilla, pikkuruisia maljakoita ja mymmelin muotoisia teekannuja – ”kaikkea sellaista, mikä tekee elämän helpommaksi ja vähemmän vaaralliseksi ja suureksi”.

Vilijonkat Muumi-kirjoissa:

• ”Elämä ei ole aina helppoa, kun kuuluu vilijonkkien heimoon.” (Vaarallinen juhannus, 1954, suomennos 1957)
• ”Tämä rauha ei ole luonnollista. Se merkitsee, että jotain kauheaa on tulossa.” (Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia, 1962)
• ”Te puhutte tuulesta, Vilijonkka sanoi äkkiä. – Tuulesta, joka vie pyykit mukanaan. Mutta minä puhun sykloneista. Taifuuneista, Kampsu hyvä. Vesipatsaista, pyörremyrskyistä, hurrikaaneista, hiekkamyrskyistä… Hyökyaalloista, jotka vievät taloja mukanaan… Mutta ennen kaikkea puhun itsestäni, vaikka tiedän, ettei se ole oikein sopivaa. Minä tiedän, että tässä käy huonosti. Ajattelen sitä koko ajan. Jopa silloin kun pesen räsymattoa. Voitteko ymmärtää sitä? Tunnetteko te samoin?” (Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia, 1962)
• ”Meni hän minne tahansa ja mitä hyvänsä hän tekikin, niin aina hänen piti joutua mönkivien ja matelevien ötököitten uhriksi, niitä oli kaikkialla!” (Muumilaakson marraskuu, 1970)
• ”Kuinka minä voin elää ellen saa siivota enkä laittaa ruokaa? Eihän maailmassa ole mitään muuta mikä maksaa vaivan.” (Muumilaakson marraskuu, 1970)