80 vuotta muumitarinoita

Kaikki alkoi ensimmäisestä muumitarinasta – Muumit ja suuri tuhotulva julkaistiin vuonna 1945.

Tove Janssonin toisen maailmansodan aikana kirjoittama tarina lohdutti häntä itseään synkkinä aikoina, ja se heijastaa miljoonien pakolaisiksi joutuneiden ihmisten todellisuutta. Tarina seuraa Muumimamman ja Muumipeikon matkaa uuden kodin ja kadonneen Muumipapan löytämiseksi päättyen kauniiseen Muumilaaksoon. Siellä seisoo korkea sininen talo täynnä elämää – paikka, jonne kaikki ovat tervetulleita, milloin ikinä he saapuvatkin. Muumitalo on turvallisuuden, suojan ja yhteenkuuluvuuden symboli. Nämä ovat universaaleja ja ajattomia tarpeita. Ne ovat yhtä totta tänään kuin 80 vuotta sitten. Ovi on aina auki.

Punaisen Ristin tukena

Muumit ja suuri tuhotulva on tarina levottomista ajoista ja hajanaisesta perheestä. Se on myös tarina toivosta, yhteenkuulumisen tärkeydestä ja siitä, että on olemassa turvallinen paikka, jota voi kutsua kodiksi. Tänä päivänä miljoonien ihmisten ollessa vailla huolenpitoa ja turvaa ympäri maailmaa, Moomin Characters yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Punaisen Ristin kanssa kerää varoja apua tarvitseville. Osa valikoitujen juhlavuoden tuotteiden myynnistä lahjoitetaan Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton (IFRC) avustustyöhön. Voit myös lahjoittaa suoraan Suomen Punaiselle Ristille allaolevasta linkistä.

Minun muumitaloni -kilpailu

Myös muumifanit pääsevät tekemään itse taidetta juhlavuoden aikana: Minun Muumitaloni -kilpailussa voit luoda oman versiosi Muumitalosta.

Muumitalo on paikka, jossa jokainen voi olla vapaasti oma itsensä. Samassa hengessä toivomme, että luot talosi tavalla, jolla voit käyttää omia taiteellisia lahjakkuuksiasi ja joka sopii juuri sinulle. Siispä maalaa, piirrä, valokuvaa, kuvaa videota – tyyli on lähes täysin vapaa! Lisää oma Muumitalosi ja selaa muita luomuksia kilpailusivulla.