Hän ajatteli miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä.
Nyt minä olen syönyt ja ajatellut ja nyt minusta alkaa tuntua, että asiat rupeavat selviämään.
Muumipeikko sulki silmänsä ja ajatteli: Kuinka erilaisia me kaikki olemmekaan.
Kuulehan nyt, sanoi Nuuskamuikkunen. – Minä tiedän, että seikkailutarinoissa aina pelastutaan.
Yksi asia sinussa on mainio, Hemuli sanoi luottamuksellisesti. Sinä puhut niin vähän. Sinä vaikutat kamalan viisaalta sen takia ettet koskaan sano mitään.
On niitä jotka jäävät, ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.
Hän oli valtavan mielissään siitä, että isä puhui hänen kanssaan suurista, tärkeistä asioista, ja hän pinnisteli ankarasti ymmärtääkseen mitä isä tarkoitti.
- Nyt minulla on kaikki, Muumipeikko sanoi itsekseen. - Minulla on koko vuosi. Talvikin. Minä olen ensimmäinen muumipeikko, joka on kokenut koko vuoden.
Suuri maailma on vaarallinen. Siellä ei kukaan tunne toista eikä tiedä mistä hän pitää ja mitä pelkää.
Mutta se, mitä tapahtuu juuri nyt, on todella mielenkiintoisempaa kuin se mitä tapahtui tuhat vuotta sitten.
Mutta minä en tahdo elää salaperäisesti. Tässä sitä ollaan aivan uudessa maailmassa, eikä kukaan edes välitä kysyä millaisessa toinen on aikaisemmin elänyt.
- Ajattelin sitä aamulla, Muumipeikko sanoi itsekseen. - Se ei mahdu juuri nyt päähäni.